lauantai 14. lokakuuta 2017

Muumimuseo


Terveiset Muumimuseosta Tampereelta!

Kävimme katsastamassa kesällä avatun Muumimuseon. Meidän piti tehdä näin jo kesälomalla, mutta parempi nyt vähän myöhemmin kuin ei milloinkaan!

Museo sijaitsi Tampere - talossa. Esillä on runsaasti Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän muumiteoksia, niin kuvituksia kuin Pietilän tekemiä patsaita ja pienoismallimaisemia. Kirjojen maailmaan pääsi tutustumaan myös äänen ja videoiden avulla, ja joihinkin teoksiin pääsi sisälle. Museo on tarkoitettu kaikenikäisille, teoksiin pystyivät tustumaan kaikki ja teokset olivat yleensä lapsille sopivalla korkeudella.

Museossa ei saa kuvata, mutta se oli hämärä, ehkä alussa lapsille hiukan jännittäväkin, tila, ja siellä pystyi hyvin liikkumaan myös lastenvaunujen kanssa.


Minä ja mies olemme kasvaneet 1990-luvun muumianimaatioiden parissa, mutta Ellulle tutuimpia ovat nukkeanimaatiomuumit ja iloisten Muumilaakson tarinoiden lisäksi Janssonin kirjat Kuka lohduttaisi Nyytiä ja Kuinkas sitten kävikään. Vinkkaisin kyllä tutustumaan ennen museokäyntiä näihin kirjoihin, ettei lapsi hämmenny siitä, kun muumit näyttävätkin aivan erilaiselta kuin telkkarissa. Nyt Ellusta oli mielenkiintoista seurata Janssonin piirrosten kehitystä vuodesta ja kirjasta toiseen : 'Ensin sillä muumilla oli ihan laiha nenä, ja sitten siitä tuli toisissa kirjoissa ihan tosi pyöreä, ja sitten sellainen, kuin nyt.'

Veenukin viihtyi museossa hyvin: moni teos oli hyvin matalalla ja jotkut jopa lattiaan upotettuna, joten hänkin pääsi tutkimaan niitä. Joihinkin museon juttuihin sai koskea, joten Veenukin pääsi puuhailemaan ja jaksoi sitten hyvin taas välillä istua rattaissa meidän muiden kuunnellessa tarinoita tai katsellessa teosten yksityiskohtia.


Miuhun tekivät erityisen vaikutuksen Tuulikki Pietilän upeat teokset, miten upeita, tarkkoja ja ilmeikkäitä pieniä ja suurempia hahmoja hän olikaan loihtinut.

Museovierailun lomassa löysimme näppärästi maittavan lounaan Tampere-talon Tuhto-ravintolasta.


Meillä oli oikein onnistunut visiitti, tykkäsimme kovasti! Tulemme varmasti museoon uudestaan parin vuoden päästä, kun Veenu tuntee muumihahmot ja Ellun kanssa on luettu Tove Janssonin muumiteokset, silloin museosta saa taas irti eri asioita.

Tässä linkki oikein hyvään museosta kertovaan lehtijuttuun, jossa on myös muutama sisäkuva museosta : klikklik

maanantai 9. lokakuuta 2017

Askartelua pyykkipojista


Maalaistaloltamme on löytynyt kaikenlaisia ihania, pieniä, vanhoja esineitä - ei mitään rahallisesti kovin arvokasta, mutta kaikkea mieltä herkistävää saunan rakennuslaskuista rakentajan äidin silmälaseihin ja urheilukilpailuista palkinnoksi saaduihin lusikoihin.

Puuvarastosta löysin halkojen alta vanhan puukorin ja sieltä kasan vanhoja pyykkipoikia. Halusin tehdä niistä jotakin ja lopulta sitten muistin nähneeni kuvia pyykkipojista tehdyistä lumihiutaleista. Harmaantuneista pyykkipojista tuli todella kauniita hiutaleita: hiukan jouduin jatkamaan työtä uusilla pyykkipojilla, koska osa vanhoista oli niin hapertineita, että ne rasahtivat poikki.

Ohje on ilmeisesti alunperin Ihana - käsityölehdestä blogeihin ja Pinterestiin levinnyt, mutta tässäpä vielä kerran. Näiden tekemiseen ei tarvitse kuin puisia pyykkipoikia ja liimaa (kuuma- tai pikaliimaa, myös peruserikeeper käy, mutta silloin kuivatteluun menee enemmän aikaa)

Löysin nämä pyykkipojat kirppikseltä ja suunnittelen jättäväni nämä ihan käsittelemättömiksi. Nämähän voisi toki maalata/värjätä muuten/vanhentaa vaikka etikalla ja paita padalla ennen tai jälkeen askartelun.


Poista pyykkipojista metalliosa, se lähtee hyvin puisia osia hiukan kiertämällä. Liimaa sitten pyykkiäpojat kasaan sileät selkä puolet vastakkain.

Sitten vain sommittelet pyykkipojista haluamasi muotoisia lumihiutaleita. Ohjeissa näkee yleensä kahdeksansakaraisia, mutta näillä miun kirppispyykkipojilla se ei onnistunut tukevasti, niin tein sitten kuusi- ja seitsemänsakaraisia.


Tässä kohtaa vaihdoin itse liiman, vähän paksumpi liima toimi pikaliimaa paremmin kasailussa. Kuumaliima olisi varmasti tähän oikein passelia, mutta siitä jää helposti turseita, jotka sitten erottuvat  valmiista hiutaleesta.


Sitten vain naru läpi pyykkipojan reiästä tai narun kiinnitys kuumaliimalla, mahdollinen koristelu ja roikkumaan. Mie vein pari terassilla olevaan kuuseen roikkumaan käpykoristeiden seuraksi. Ja ei, emme odottele joulua (ihan niin) täpinöissämme, että meillä siksi olisi kuusi terassilla, vaan käytimme tänä vuonna syyskukka-asetelmissa useampaakin maalaistaloltamme poisraivattua pikkukuusta. Tuo yksi ruukkuun laitettu oli kyllä pakko jotenkin koristella, oli lokakuu tai ei. ;)


Vaikka näiden nimitys olikin lumihiutale, niin miusta nämä sopivat hyvin koristeeksi ympäri vuoden, enemmänhän ainakin nuo miun tekemät näyttävät tähdiltä. Niistä oikeasti vanhoista tekemäni ripustin miun ja miehen huoneessa roikkuvaan ikkunaan, muita ajattelin sitten terassien lisäksi roikkumaan keittiön ikkunaan. Kirppikseltä bongaamani pyykkipoikapussi oli nimittäin aika iso, nyt riittää materiaalia!

lauantai 7. lokakuuta 2017

Perinteinen Tukholman syysreissu ja Vasa-museo

Perheemme perinteisiin taitaa kuulua syysristeily Tukholmaan: tämä oli nyt kolmas kerta Ellun kanssa, ja ennen hänen syntymäänsä kävimme miehen kanssa risteilemässä syksyisin. Sitä ennen matkailin Tukholmaan äidin ja siskojen kanssa, joten siniset ja punaiset laivat ovat tulleet tutuiksi.



Viime reissulla Veenu oli kaksikuinen, ja oih, miten helppo reissulainen hän silloin olikaan! Hänhän vain nukkui, ja ruoka kulki näppärästi mukana. Tukholmassa hän oli hereillä tasan yhden kahvilan ajan ja muutoin vain katseli ympärilleen. Nyt tilanne oli ihan toinen ja Veenu otti haltuun niin hytin, laivan leikkipaikan kuin ravintolatkin. Reipas ja aika tyytyväinen reissutyttö hän nytkin oli, mutta homma vaati kyllä aika monta rusinaa ja vesimelonia...

Tällä kertaa reissasimme vähän flunssaisina. Tytöt olivat jo ehtineet tervehtyä, mutta miehen kanssa olimme vielä toipilaita vuosituhannen flunssasta. Se vaikutti vähän jaksamiseen, mutta tytöt olivat tyytyväisiä puljatessaan leikkihuoneessa äidin ja isän keräillessä välillä itseään ikkunapenkeillä. Tukholmassa onneksi paistoi aurinko ja siellä jaksoimme molemmat kävellä hyvin, ettei ihan koko reissu mennyt vain pallomeren vartionniksi.

Olemme viime vuosina reissanneet Viking Linella, koska laiva rantautuu vanhan kaupungin kupeeseen, ja juuri se alue on meitä kiinnostanut. Lisäksi vierestä lähtevällä kaupunkilaiva Emeliellä pääsee näppärästi lahden yli Djurgårdenin alueelle, jossa on vaikka mitä museoita ja nähtävää. Puolitoista vuotta sitten seilasimme Emeliellä Junibackeniin tutustumaan pohjoismaalaisiin satuihin, nyt suuntana oli Junibackenin vieressä oleva Vasa-museo.



Itse olen koululaisena käynyt Vasa-museossa useamman kerran, ja vanha laiva puukoristeineen teki miuhun valtavan vaikutuksen. Kotona opettelin melkein ulkoa museokaupasta ostamani kirjan laivan vaiheista. Aikuisiällä raahasin sitten miehenkin katsomaan Vasaa. Ja museoon kannattaa kyllä palata kerta toisensa jälkeen, koska sitä kehitetään koko ajan, ja itse Vasa-laivan lisäksi esillä on valtavasti tietoa 1600-luvun ihmisten elämästä ja Vasa-laivan vaiheista aina rakentamisesta uppoamiseen ja ylösnostamiseen.

Päädyimme Vasa-museeon, koska Ellu on ollut kiinnostunut merirosvoista ja heidän aluksistaan. Vaikka Vasa olikin kuninkaan sotalaiva eikä merirosvopaatti, oli siinä kuitenkin tykkejä, mastoja ja muuta Ellua kiinnostavaa.

Takkeja riisuessamme Info-tiskin työntekijä huomasi meidät suomalaisiksi ja juoksutti meille kaksikin suomenkielistä esitettä, joiden avulla museoon voisi paremmin tutustua lasten kanssa. Toinen, pienimmille lapsille suunnattu, käsitteli Lindbom-possun joutumista laivaan ja sen yrityksiä päästä sieltä pois, toinen taas oli isommille suunnattu perhekierros, jossa tutustutiin laivaan ja museon muuhun esineistöön hieman laajemmin. Käytimme itse tuota perhekierroksen esitettä ja tutkimme toki kaikkea muutakin matkan varrella löytynyttä.





Museo oli oikein mukava paikka nelivuotiaan (ja höyhensaarilla melkein koko ajan viihtyneen yksivuotiaan) kanssa. Tutkittavaa riitti, ja välillä saattoi levähtää katsomassa ruotsin- tai englanninkielisen animaation Vasa-laivaan raahatusta Lindbom -possusta: sitä pystyi hyvin seuraamaan kun aikuinen tulkkasi muutaman pääkohdan. Kävimme katsomassa myös aikuisille suunnatun Vasa-dokumentin, joka kiinnosti hyvin myös lasta (pienempikin oli herännyt, häntä kiinnostivat rusinat). Sen pystyi katsomaan myös suomeksi.





Museokaupasta ostimme kotiin kirjan Lindbom-possun seikkailuista. Harmillisesti sitä ei saanut suomeksi, koska laivasanaston edes suhtoikeinkääntäminen tuotti miulle pieniä ongelmia, mutta oikein hauska kirja tuo kyllä on! Menemme varmasti Vasa-museoon uudestaan, joten tuon avulla on hauska tutkia laivaa etukäteen.




Vasa-museossa pystyi hyvin liikkumaan vaunujen kanssa, ja museossa oli myös oikein mukava kahvila/ravintola, josta sai salaatteja, keittoa ja voileipiä - lapsille olisi saanut lihapulliakin. Meillä oli erittäin onnistunut visiitti, ja museossa olisi viihtynyt vielä paljon pidempäänkin, mutta halusimme ehtiä myös kävellä rauhassa takaisin laivalle ja ehtiä piipahtaa matkalla myös muutamissa kaupoissa.



Ellu on todella reipas kävelijä, mutta jos yhdenmittaista kävelyä tulee pari kilometriä ilman pysähdyksiä (kuten Vasa-museolta Tukholman keskustan Åhlensille), on homma vähän hankala miettiä. Viime vuonna Ellu pääsi vielä Manducan kyytiin, mutta nyt hän alkaa tuntua siihen ainakin miulle liian painavalta. Oli siis Veenun vuoro päästä Manducaan ja Ellu pääsi Veenun rattaisiin, hiukan hämmentyneen ja jopa vähän nolon näköisenä. :D No mutta, vapautimme hänet taas Åhlensilla, ja siitä hän kävelikin taas kaupoissa ja takaisin laivalle.



Tukholmasta ostimme tytöille sateenvarjot, Ellu osti tädiltään saamillaan kruunuilla puuhakirjan ja me ostimme miehen kanssa siivoussuihketta. :D Hiukan erilainen meininki kuin silloin, kun tein näitä risteilyjä äitini ja siskojeni kanssa: silloin palattiin laivaan isojen ostoskassien kanssa, ja Taxfree-shoppailujen jälkeen pähkäilimme, kuinka mahdamme saada kaiken kannettua laivasta ulos. No, ehkä ihan hyvä näin!

Reissasimme tällä kertaa Gabriellalla, se oli oikein siisti laiva, jossa leikkipaikka ja ravintolat oli uudistettu oikein kivoiksi. Suosittelemme!





Laivalla oli onnistunutta. Tytöt viihtyivät leikkihuoneessa ja laivan tanssilattialla, kävimme Taxfreessä ostamassa pakolliset suklaat ja tietysti ravintoloissa syömässä. Ellu on aina viihtynyt ravintoloissa ja hän söi nautinnollisesti ja rauhallisesti nytkin. Veenukin pysyi pöydässä ja suurinpiirtein hiljaa aterioiden ajan, mutta se vaati kyllä vanhemmilta aikamoista taktikointia ja lahjontaa panosten kovetessa ensin leipään, sitten kananmunaan ja lopulta rusinoihin ja vesimeloniin. Mutta saatiin syötyä! Rentoutuminen oli aterioista välillä aika kaukana, mutta ehkä jo ensi risteilyllä menee vähän paremmin. :D



Flunssasta ja kovin energisestä taaperosta huolimatta meillä oli oikein onnistunut reissu! Saatiin olla yhdessä, nähtiin uutta, saatiin hyvää ruokaa, nähtiin kauniita maisemia ja peuhattiin pallomeressä koko rahan edestä. Ellu varmaankin aloittaa kyselyn laivallemenosta taas noin viikon kuluttua. ;) 

maanantai 2. lokakuuta 2017

Millainen sinä olet, Ellu 4,5v?



Hei Ellu, haluaisitko vastailla muutamaan kysymykseen, kun tänään täytit neljä ja puoli vuotta?

Hm. Onko nämä vaikeita? En oikein haluaisi nyt mitään tietokilpailuja.

Eivät ole vaikeita, mie kyselen siusta ja sie saat kertoa, mistä tykkäät ja mistä et ja sellaista. Sopiiko?

Hyvä on. 

Millainen sie olet, Ellu?

Mie olen semmoinen vähän vaaleatukkainen ja vähän vaaleanruskeatukkainen tyttö. Mie olen neljä vuotta ja asun -kertoo osoitteemme-, 

Ketä siun perheeseen kuuluu?

Sie, isi ja Veenu. Veenu on yksi vuotta jo. Isi tekee töissä simulaattoreita ja sie hoidat lapsia päiväkodissa, paitsi nyt sie hoidat Veenua kotona. 

Mitä sie tykkäät tehdä?

Mie tykkään peuhata Veenun kanssa ja tehdä palapelejä. Ja auttaa siua ulkona pihahommissa. Ja tehdä Veenun kanssa hiekkakakkuja. Ja leikkiä kavereiden kanssa, barbeilla tykkään leikkiä niiden kanssa ja kotileikkiä ja hippasilla ja piilosta. 



Mikä on siun lempiruoka?

Kana ja riisi ja tortillat ja vielä tuo nuudeli ja lihapullat. 

Onko joku semmoinen ruoka, mistä et oikein tykkää?

TIETYSTI HILLOSIPULI. Ja oliivi. Ja mie en tykkää sipulista myöskään. 

Onko siulla harrastuksia?

Miun paras harrastus on pyöräily. Ja sitten tanssi ja isin kanssa frisbeegolfaaminen. 

Missä sie olet taitava?

Piirtämisessä. Ja kuperkeikoissa. Ja hyppimisessä.

Mitä sie harjoittelet?

Seisomaan käsillä ilman apua. (Äidin kommentti: Aha.)

Mitä sie tykkäät tehdä viikonloppuisin?

Mie tykkään kattoa dvd:itä, miun lemppari on tietysti... hmm.. Myyrä varmaan. Miulla on niin monta dvd:tä. Niitä saa katsoa sunnuntaisin tai sellaisena päivänä, joka alkaa äl ja aa, se joka on ennen sunnuntaita. 

Mikä on siun lempilelu?

Topi, se miun unikoira. Ja nuket: Ariel, Jasmine, Tuhkimo, Sanna ja Samuli. 

Mikä on siun lempipaikka?

Mie tykkään kaikista eniten siitä uudesta leikkipaikasta tuolla keskustassa. Siitä, mikä on patonkiravintolan vieressä ja missä on putkiliukumäki. 



Isi on nyt lomalla meidän kanssa kolme viikkoa. Mitä haluat tehdä isin kanssa?

Miusta ois kiva käydä tuolla Hoplopissa. Miulla ei ole mitään muuta toivetta. 

Mitä sie odotat?

Laivalle menemistä, koska siellä on Ville Viikinki ja leikkipaikat ja ravintola ja päästään pitämään hauskaa yhdessä. 


Tänään vietimme Ellun puolivuotispäivää. Uskomatonta, että siitä on jo neljä ja puoli vuotta, kun tuo pieni, eloisa, tarkka, vahvatahtoinen, hellä ja pohtivainen tyttö tuli perheeseemme ja muutti miun ja isänsä maailman kokonaan. Miten moni tunne, leikkipaikka, laulu ja kaunis kukkainen meiltä olisikaan jäänyt löytämättä ilman häntä.

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Imetyksen lopetus


Veenun imetys loppui viime viikolla. Mitähän mie nyt sitten tällä ajalla tekisin? On omituista, kun miulla ei ole jumpasta tai kaupasta kiire kotiin imettämään Veenua, eteisessä ei kukaan ole repiämässä takkia päältäni, voimme lähteä paikkoihin ihan vain alkamalla pukea ulkovaatteita ilman 'oottakaa hetki, imetän Veenun ensin' - huikkaisuja ja pääsemme esimerkiksi ruokapöytään koko perhe yhtäaikaa. Hämmentävää.

Molempien tyttöjen imetyksessä oli alussa omat haasteensa, mutta parin ensimmäisen kuukauden jälkeen homma muuttui Veenun kanssa ihanan helpoksi. Tottakai imetys  oli välillä sitovaa ja monesti miun olisi pitänyt tai ainakin 'pitänyt' olla jossain muussa puuhassa kuin vain istumassa sohvannurkassa Veenu sylissäni, mutta oli se aivan ihanaakin. Rinnalla ollessaan tyttö rentoutui missä tahansa ja loppuvaiheen uskomattomista jumppatuokioista  huolimatta hän selvästi arvosti yhteistä hetkeä. Oli hienoa tuottaa omalle lapselleen superfoodia ja saada pitää häntä niin lähellä.

Lopettaminen kävi varsin helposti. Imetyskertoja alkoi itsestään jäädä pois ennen Veenun yksivuotispäivää, synttäreiden jälkeen aloin pikkuhiljaa itse jättää niitä pois jos Veenu ei ilmestynyt repimään paitaani ja istutin tytön tyynesti ruokapöytään. Veenu otti tilanteen coolisti, samoin sen, että imetykset vähenivät ensin kahteen ja sitten yhteen kertaan päivässä. Kerran luulin jo meidän lopettaneen, mutta kahden päivän päästä toista rintaa alkoi ikävästi pakottaa ja rintatulehduksen pelossa imetin Veenun vielä kerran. Muuten miulle ei tullut tästä kuin henkistä kärsimystä, Veenulle ei edes sitä, onneksi. Muutaman päivän pidin melkein leukaan asti ulottuvia paitoja jne, koska poissa silmistä, poissa mielestä.

Miksi lopetin juuri nyt? En oikein tiedä. Kai tämä haikeudesta huolimatta oli ihan oikea aika. Kaikki kävi vähän sattuman kautta, kun Veenu eräänä aamuna nukkuikin tavallista pidempään ja tuli tilaisuus laittaa hänet suoraan aamupuurolle - päätimme miehen kanssa kahdessa sekunnissa, että tästä se lopettelu nyt sitten alkaa. Imetys on ihanaa, sitovaa, aikaavievää, lämmintä, rentouttavaa, pukeutumisrajoittavaa, luonnollista, joskus ahdistavaa, mahtavaa, helppoa ja stressaavaa, kaikkea vuoronperään ja yhtäaikaa, vaihtuvassa järjestyksessä, ja ehkä se nyt sitten riitti. Olen mahtavan ylpeä ja iloinen, että sain imettää Veenua näin pitkään ja että loppu sujui näin kivasti.

Hiukan  on haikeaa, etten enää koskaan imetä ketään. Vasta nyt aloin päästä hommasta jyvälle ja jo se loppui! Kuvioissa oli koko ajan myös pullo ja korvike, joten ehdin kehittyä aikamoiseksi osittaisimettäjäkonkariksi kahden lapsen kanssa. Olisipa ollut Veenun syntyessä lohdullista tietää, että kaikki tulee menemään näin hyvin.

Tree of Life

Imetys ei tee hyvää äitiä, mutta on valtava pettymys, jos sitä on toivonut omaan äitiyteensä kuuluvaksi, ja sitten se ei ota onnistuakseen ollenkaan tai ainakaan toivotulla tavalla. Siksi jokaisen kuuluisi siis saada imetykseen ohjausta ja tukea heti synnytyslaitoksella, neuvolassa ja myös ihan omien läheistensä keskellä. Isoin kiitos tästä imetyshommasta kuuluu meillä tietysti Veenulle, ja toiseksi isoin sitten miehelleni: isällä ja puolisolla on valtava rooli imetyksessä, alussa tsemppaajana ja kodinhoitajana, sitten edelleen kodinhoitajana, tavaroiden pakkaajana ja esikoisen ja koirien viihdyttäjänä, ja lopuksi vielä sinä maidonhajuttomana vanhempana, joka rauhoittelee kiukkuisen pienen ihmisen takaisin höyhensaarille. Ja joka kuuntelee, tsemppaa, ihastelee ja tsemppaa taas vähän lisää. Kiitos.

Tässä tämä nyt oli. Viimeinen imetyspostaus tähän blogiin. Nyyh. Itken taas, mutta vain vähäsen.

tiistai 26. syyskuuta 2017

Kuva kertoo tuhat sanaa


Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa:

Ostin uuden kaulakorun (Pauliina Rundgrenin Metsänväkeä - sarjasta) käydessäni viikonloppuna ystävän kanssa äitien reissulla Porvoossa. Oli ihanaa! Aurinko paistoi, kiersimme kauppoja, söimme uskomattoman herkullista ruokaa ja juttelimme rauhassa. Luksusta.

Veenulla on yhtäaikaa meneillään sekä hampaitten tekoa (tässäkin hän mussuttaa miun paitaa..) ja eroahdistusta. Viimeisen viikon hän on roikkunut lahkeessani, jos olen sattunut vilahtamaankaan näköpiirissä. Nämä kaudet ovat kyllä aika raskaita, toivottavasti tämä menee pian ohi!

Paidallakin on merkitys, huomatkaa kaula-aukko. Ei enää tarvetta imetykseen taipuville vaatteille : imetys loppui viime viikolla hyvissä, mutta äidille hiukan haikeissa tunnelmissa. Tässäkö se nyt oli? Pärjääkö Veenu? Eikö enää ikinä ketään imetettävää?

Silläkin on merkitys, ettei Ellu ollut kuvassa. Hän oli jälleen piirtämässä meitä noin kaksikymmentä paperiarkkia lähemmäs vararikkoa. Kovin tuottelias pikkutaiteilija, edelleen: jotkin asiat eivät sentään muutu!