lauantai 19. elokuuta 2017

Napanuora venyy - ehkä, pikkuhiljaa

Veenu täytti vuoden ja samoihin aikoihin mie huomasin, että meidän välinen henkinen napanuora venyy aiempaa paremmin. Tai siis, Veenullahan ei yleensä ole ollut mitään ongelmaa olla ilman miua, mutta mie olen kokenut huonoa omaatuntoa ennen ja jälkeen erossaolon. Koko vauvavuoden olen käynyt välillä Ellun kanssa kahdestaan jossain tai tavannut välillä parin tunnin ajan ystäviä, mutta takaraivossa on kuitenkin piipittänyt pieni ääni, joka on käskenyt pysymään vauvan kanssa. Äänen nimi lienee äitihormoni.


Nyt viime aikoina olen ottanut vähän enemmän ja hiukan paremmalla omallatunnolla pieniä irtiottoja kotoa tai ainakin lapsista, käynyt lenkillä, tavannut kavereita tai vaikka kuopsuttanut kukkapenkkiä ja jättänyt lapset (riemuissaan) kiljumaan isänsä kanssa. Siivosin oman vaatekaappini hyvästellen kasan imetyspaitoja,  ilmoitin itseni harrastuksiin syksyksi, kalenterin kaverin kanssa päiväreissun Porvooseen ja haaveilen lähitulevaisuuden yöreissusta johonkin ilman lapsia. On aika ihanaa kokea välillä olevansa Minna, jolla on omakin pieni elämä.


Kaverini innosti kolmikon meitä suht kiireisiä ja rapakuntoisia äiti - ihmisiä Sohvaperunan juoksukouluun, jossa tavoitteena on juosta ensin viisi ja sitten kymmenen kilometriä. Miulla on tästä kokemusta, kesällä 2010 harjoittelin samalla ohjelmalla juoksemaan viisi kilometriä. Ja tämä on kyllä ollut tosi kiva juttu, ja vertaispaineessa tätä olisi paha alkaa jättää kesken.

Nyt neljä viikkoa olen kadonnut lyhyelle lenkille jossain kohtaa iltapäivää tai iltaa, ja vaikka juoksu ei ihan olekaan miun laji, niin on hassua huomata, että sitä lähtöä ihan odottaa ja se auttaa jaksamaan kotihommat ja lastenhoidonkin paremmin.


Asetamme miehen kanssa perheen yhteisen ajan tiukasti ykköseksi, mutta niitä omiakin juttuja ja hetkiä on oltava, joskus enemmän, joskus vähemmän. Nyt mie olen selkeästi ottanut enemmän edes niitä pieniä omia hetkiä ja mies on saanut bondata lasten, tiskikoneen ja pyykinpesukoneen kanssa kotona ollessaan. Toisaalta koen siitä pientä syyllisyyttä, mutta yritän olla välittämättä siitä. Kyllähän nuo nyt pärjäävät. Ja enemmänkin kuin pärjäävät.

Ensi viikolla on ollut puhetta napanuora venyttämisestä eri huoneeseen asti. Tytöt saavat yhteisen huoneen ja me miehen kanssa taas ihan vain meidän oman: saas nähdä, kuinka tässä käy. Palailen näihin suunnitelmiin toisena päivänä, mutta toisaalta hiukan kauhistuttaa ja vähän surettaakin, ja toisaalta odotan tätä innolla. Elämä menee pikkuhiljaa eteenpäin, ja se on samalla kamalaa ja hienoa. Äää


keskiviikko 16. elokuuta 2017

1v+30v -bileet


Vietimme Veenun 1v-kaverisynttäreiden yhteydessä myös miun kolmikymppisiä. Ikäkriisissä olisi toisaalta tehnyt mieli ohittaa koko merkkipäivä juhlimatta, mutta kaveripiirissäni on ollut (kiva!) tapa juhlia kolmikymppiset, niin taivuin sitten. Mie olen juhannuslapsi ja siinä kohtaa kesää me ja kaikki muut olimme vähän liian kiireisiä juhlimaan, joten sain Veenun synttäreihin asti aikaa totutella uuteen ikääni ennen pyöreiden juhlimista.

Ja meillä oli ihanat juhlat! Pääsimme ulos ja paikalle saapui bilettämään niin miun ja Veenun aikuisia ystäviä kuin ihania pikkuihmisiä, joiden kasvua mie olen saanut seurata vastasyntyneestä tai ainakin taaperosta asti, ja jotka ovat tavanneet Veenun ensimmäistä kertaa parin viikon ikäisenä nyyttinä. Kun melkein puolet porukasta oli lapsia, olivat juhlat iloiset ja rennot, juuri sellaiset, mitä tässä toivottiinkin.


 Olimme järjestäneet pihalle lapsille pientä ohjelmaa: frisbeegolfkori ja jalkapallomaali oli nostettu esiin, samoin katuliidut ja teimme jättisaippuakuplaliuoksen. Lisäksi olivat tietysti keinut, leikkimökki ja hiekkalaatikko, ja suihkulähde, josta pienet vieraat innostuivat kantamaan kukille ja leikkimökin pesuun melkein kaiken veden. Harvemmin juhlat päättyvät siihen, että vieraat kuuraavat ikkunatkin puhtaaksi, mutta en valita!

Jorasimme lastenlauluja ja Antti Tuiskua, vaihdoimme kuulumisia, pistimme leit kaulaan ja kaivoimme kiviä pienimpien suusta. Normimeininki.





Tarjoilut pidettiin suht simppeleinä ja helposti ulkona syötävinä. Kakkuna oli hedelmäkakku , tiikerikakkua ja pilttipurkkeihin tehtyä mangojuustokakkua ja brownieta mansikoilla ja kermalla. Lisäksi oli tonnikalapiirakkaa, juustosarvia, mummin tekemiä erilaisia pipareita ja vaahtokarkkeja, maissinaksuja jne naposteltavia.


Veenu oli tyytyväisenä menossa mukana ja konttaili menemään isompien perässä. Hedelmäkakku maistui ja saippuakuplat olivat ihania. Ensi vuonna Veenukin sitten kipittää joukon jatkona ja tappelee keinuvuorosta!


Meillä oli ihana iltapäivä yhdessä kivojen ihmisten kanssa, joten voinemme nyt olla ihan hyvillä mielin yksvee ja kolkytvee. Aion säästää kukkaseppeleeni: ehkä ryppyjä ja muhkuroita murehtiessani voin laittaa sen kaulaan, puhallella hiukan saippuakuplia ja kuunnella Antti Tuiskua, ja ajatella, että kyllä se kolmekymmentä on ihan hyvä luku kuitenkin.

Kiitos vieraille, olitte ihania!

maanantai 14. elokuuta 2017

Hedelmäkakku yksivuotiaan syntymäpäiville


Viikonloppuna juhlimme yksivuotiasta Veenua, ensin sukulaisten ja seuraavana päivänä ystävien kanssa. Kaverisynttäreille suunnittelin ensin pientä kakkua ja lisäksi hedelmiä, Veenu kun rakastaa hedelmiä ja ne sopivat mielestäni kivasti lasten kesäjuhliin. Sitten muistin joskus nähneeni kuvan kokonaan hedelmistä tehdystä kakusta. Siitä se ajatus sitten lähti!

Leikkasin vesimelonin ympyrän muotoisiksi, paksuhkoiksi viipaleiksi ja jaoin jokaisen ympyrän kahdeksaan osaan. Kiinnitin melonit toisiinsa hammastikuilla. Sitten pätkiä toiseen kerrokseen banaaneja, jotka kiinnitin tikuilla meloneihin. Sitten taas melonia, mandariinia (neljäsosaksi pilkottuna) ja sitten taas hiukan banaania ja melonia. Jätin banaaneihin ja vesimeloneihin kuoret, koska biletimme ulkona ja ajattelin, että hedelmien ottaminen ja syöminen on helpompaa kuorineen.

Kun kakun runko oli kasassa, lisäilin sivuihin lisää hedelmiä taas hammastikkujen avulla. Tässähän olisi voinut olla vaikka kuinka tarkka ja järjestelmällinen, mutta mie luotin rentoon tyyliin.

Kakkuun meni melkein kokonainen (keskikokoinen) minivesimeloni, viisi banaania, kaksi isoa terttua rypäleitä, neljä mandariinia, kolme kiiwiä ja aika paljon mansikoita, koska mansikat nyt ovat parhaita.


Kakku toimi hyvin kynttilän alustana ja oli vieraistakin todella hauska. Ja se syötiin juhlien kuluessa kokonaan, jee! Kaikki saivat vitamiineja eikä kenenkään kakunsyömistä tarvinnut rajoittaa. ;) Veenukin piti kakustaan, ja olin kuulevinani illan aikana häneltä uuden sanan, meluunii...


Lisää juhlajuttuja ja - tunnelmia lähitulevaisuudessa, mutta piti päästä nyt ensimmäiseksi levittämään tuon hedelmäisen kakun ilosanomaa. Tehkää kakkuja hedelmistä, ne on kivoja! Muistakaa ostaa tosi paljon hammastikkuja, ei mielellään ihan pienimpiä, että yksivuotiaatkin älyävät jättää ne syömättä.

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Veenu 1v

 "Pieni Veenu-veenunen, on meidän vauvanen..."
"Eikä ole! Veenu on nyt yksi, hän ei ole enää vauva! Sinun pitää äiti nyt keksiä itsellesi muuta tekemistä kuin vauvan hoitaminen." 

Ja niinhän se vähän on. Tänään Veenu täytti vuoden ja miten ihana pieni yksivuotias hän onkaan. Ja vaikka takana on vauvavuosi, niin onhan hän edelleen kovin pieni, hampaaton konttiainen.


Hän on todella hyväntuulinen tyttö, joka tykkää olla mukana menossa. Eilen hän pääsi ensimmäistä kertaa Hoploppiin tekemään muutakin kuin makoilemaan sohvannurkassa, ja ai että sitä riemua. Erityisen kivoja olivat trampoliinit ja liukumäet. Hän viihtyy metsissä ja leikkipuistoissa, ja missä vain, missä on toisia lapsia. Hän rakastaa musiikkia ja haluaisi kovasti syödä itse. Hänen herkkuaan ovat kaikki marjat, leipä ja tumma pasta.


Veenu nousee tukea vastaan seisomaan, kävelee tuen kanssa ja konttaa kovaa vauhtia paikasta toiseen. Välillä hän rauhoittuu pieneksi hetkeksi tutkimaan kuvakirjoja tai järjestelemään nukkekotia uuteen uskoon, mutta sitten taas mennään. Hiekkalaatikko lienee ainoa paikka, jossa Veenu viihtyy metrin säteellä pitempään kuin kaksi minuuttia: hiekan kaivaminen ja ämpärin paukuttaminen on ihanaa, ja tomerasti hän lallattelee omaa kakuntekolauluaan ennen kuin toiveikkaana kurkkaa, ilmestyikö tyhjän ämpärin alle hiekkakakku.


 Veenu on aurinkoinen, luottavainen ja tomera lapsi. Hän on kuin kotonaan kaikkialla ja tutustuu rohkeasti uusiin lapsiin ja aikuisiin. Suloisen kuorensa alla hän osaa myös tahtoa, ja huuto on kamala, jos hänen haluamansa asia ei tapahdu tarpeeksi nopeasti tai sisko leikkii juuri sillä lelulla, jonka hän haluaisi. Mutta onneksi hän on vielä aika hyvin harhautettavissa ja konttaileekin usein tyytyväisenä tiehensä Ellun hänelle tyrkkäämä muovikoru kaulassaan. Tyylin päälle tämä tyttö nimittäin ymmärtää: hän asettelee huiveja ja helminauhoja kaulaansa ja selvästi tarkastelee sitten itseään peilistä. Äidinkin korvakorut (tai niiden puute) pitää tarkistaa monta kertaa päivässä.


Veenu ei vielä paljoa juttele, hänen sanavarastoonsa kuuluvat vain äiti ja eipä (leipä), joskus hän innostuu hokemaan ehtä (vettä). Vauvan, pusipusin ja pari muutakin sanaa olemme kuulleet paristi, mutta yleensä Veenu turvautuu omaan papatukseensa ja antaa meidän arvailla, mitä hän tarkoittaa.

Veenun lempipuuhia ovat hiekkalaatikkoleikit, vesileikit ja kylpeminen, vauvanukkejen hoitelu, keinuminen ja pyörän kyydissä matkustaminen.


Ellunkin kohdalla vauvavuosi meni vauhdilla, mutta Veenun kanssa se aivan hujahti ohi. Vaikka välillä onkin väsyttänyt, onhan vauvassa hommaa vuorokauden läpeensä, meni kaikki kuitenkin paljon kivuttomammin kuin miehen kanssa odotimme tai pelkäsimme. Veenu oli ihana vauva ja nyt hän on ihana taapero. Kohti seuraavaa vuotta ja uusia haasteita!

Onnea, Veenu-kulta. Me rakastamme sinua enemmän, kuin osaat ikinä arvata.


Olisin halunnut Veenusta yksivuotiskuvat ulkona, mutta surkeiden säiden vuoksi otimme kuvat sisällä kotona. Ehkä kaksivuotiskuvaukseen pääsemme sitten ulos! Tyttöjen suloiset mekot ovat Lumoanin. 

maanantai 7. elokuuta 2017

Vuosi kahden lapsen äitinä

Vuosi sitten tänään olin käymässä nukkumaan kun lapsivettä alkoi tihkua. Puoliksi iloisena ja puoliksi paniikissa soitin ohjeita synnytysosastolta ja tein hälytyssoiton lastenvahdiksi tulevalle mummille, ja vielä varoitussoiton lähellä asuvalle ystävälleni jos olisi tullut äkkilähtö ja sairaalaan olisi pitänyt lähteä ennen kuin mummi ehtii paikalle. No ei pitänyt - supistuksia sai odotella vielä melkein vuorokauden ja päivä ehti vaihtua vielä kertaalleen, ennen kuin Veenu syntyi. 



Mutta tässä sitä nyt sitten ollaan oltu vuosi kahden lapsen äitinä. Ja onhan tämä ollut aikamoinen vuosi. Toisaalta kahden lapsen äitinä on ihanaa, tytöt ovat mahtavia tyyppejä ja he ovat rakastaneet toisiaan alusta saakka, molemmat fanittavat toisiaan täysillä. Arki on pyörinyt ihan kivasti, kaikki ovat saaneet ruokaa ja unta suht oikeisiin aikoihin ja mielekästä tekemistä on löytynyt molemmille lapsille. Ellu otti isosisaruuden coolisti ja Veenu on aina ollut rento likka, joka solahti hyvin mukaan menevään ja tulevaan perheeseemme.



Mutta toisaalta. Täällä ei ole hiljaista minuuttiakaan, jos edes toinen tytöistä on hereillä. Leluja ja kaikkea leluiksi omittua on joka puolella. Aina saa olla laittamassa ruokaa tai tiskaamassa, tai ainakin suunnittelemassa tulevia aterioita. Pyykkikorissa on aina pyykkejä. Jos kotitöiden ja lasten kanssa puuhailun jälkeen pääsee hetkeksi painamaan pyrstönsä alas, kuuluu selän takaa noin kahden sekunnin kuluttua äihii/äiti, riippuen, kuinka vanha senhetkinen kutsuja on. Veenulla on liian vähän aikaa leikkiä ja puuhailla omaan tahtiinsa kun häntä raahataan siskon urheilukoulun tai tanhutunnin reunamille odottelemaan, ja Ellu taas saa ihan liian usein vastaukseksi, että äiti ei nyt ehdi/jaksa lukea/leikkiä/askarrella: "Leiki nyt vähän aikaa Veenun kanssa, miun on pakko laittaa tämä loppuun.." Riittämättömyyttä on saanut kokea.

Ja sitten taas - haleja, pusuja, yhteisiä leikkejä ja lauluhetkiä, retkiä, juhlia, lisää haleja, vauvan kujerrusta ja nelivuotiaan kikatusta. Miten paljon onnea ja iloa mahtuukaan kahteen ihmislapseen ja miten onnelliseksi heidän kanssaan oleminen miut tekee. Vaikka kotityöt kaatuvat päälle ja silmäpussit painavat miljoonan, olisin valmis saamaan kolmannen vauvan vaikka heti, koska lisääntyvien kotitöiden lisäksi se tietäisi lisää hymyjä ja läheisyyttä ja haleja ja kujerrusta.



Koti on tosiaan usein kuin pommin jäljiltä ja parisuhteen hoitaminen on tänä vuonna ollut ihan täysi vitsi. Mutta ehkä meillä vielä joskus on aikaa ja voimia siihenkin. Myös miun harrastukset ovat jääneet välistä melkein kokonaan: yhtä ystävääni tapaan lenkillä kerran viikossa tai kahdessa, siinäpä se. Mutta ensi vuonna petraan, lupaan, ja otan aikaa itselleni kun pienempi iso tyttöni ei tarvitse miua enää ihan niin paljon.




Tämä vuosi mentiin lasten ehdoilla, ja erityisesti Veenun. Ja niin sen vauvavuonna kuuluu miun ja miehen mielestä meidän perheessä mennäkin. Tuleva vuosi on sitten taas hiukan enemmän meidän vanhempien, vaikka tyttöjen tarpeet ja toiveet ovatkin meillä ykkösenä. Perhe-elämän vastapainoksi enemmän omia harrastuksia ja projekteja, ja ehkä myös vähän enemmän aikaa ihan aikuisten kesken. Mie elvyttelen tällä hetkellä jäissä ollutta juoksuharrastustani ja odotan syksyltä monta muutakin juttua, jotka ovat miulle Minnalle, joka on onnellinen kahden lapsen äiti, mutta samalla (ehkä? Muistaakseni?) muutakin kuin äiti.

Me olisimme varmasti olleet onnellinen yksilapsinen perhe. Ellu olisi varmasti riittänyt meille tyttäreksi täydellisen hyvin, ja meillä olisi ollut ihana elämä kolmestaan. Mutta heti Veenun ensihetkistä alkaen oli selvää, että me olemme VIELÄ onnellisempia, kun meitä on neljä, ja että tyttäremme saavat tästä elämästä irti kaikista miinusmerkeistä huolimatta enemmän, kun heillä on toisensa. Vaikka välillä väsyttää, niin tämä on ollut ihana ja antoisa vuosi, jota voin muistella lämmöllä. Tein näiden kahden kanssa parhaani, tiedän sen riittämättömyyden tunteista huolimatta, enempää en olisi voinut antaa ja se mitä annoin, on ihan tarpeeksi.



lauantai 5. elokuuta 2017

Imetetty vuosi

Veenu täyttää ensi viikolla vuoden (mitääääääh!) ja samalla meille tulee täyteen vuoden pituinen imetystaival. VUODEN. Hermunjee!

Neljä päivää vajaa vuosi sitten se alkoi. Nyyh!


Ellua osittaisimetin neljä kuukautta ja Veenun kanssa on koko tämän vuoden olleet korvikkeetkin mukana. En tiedä, onko miulla jotenkin vajaiset maitorauhaset vai stressiherkkä maidontuotanto: vaikka olisin halunnut täysimettää kumpaakin tyttöä, jouduin kokemaan molemmilla kerroilla aikamoiset imetyspettymykset. Ellun imetyksestä ei monta hyvää muistoa jäänyt, mutta onneksi toinen lapsi on tässäkin paikannut esikoisen aiheuttamat traumat. Tai ehkä se oli Ellun ansiota, etten alkanut Veenun kanssa edes muodostaa mitään traumoja: Ellun kanssa olin saanut kokea, että lapsi voi kasvaa täysin hyvin ja täydellisen terveeksi korvikkeellakin, ja meille kehittyi Ellun kanssa hyvä ja lämmin suhde, vaikka hän saikin ruokansa vauvavuoden ajan pääosin pullosta eikä rinnasta.

Veenun imettäminen on ollut ihanaa ja luonnollisen tuntuista. Onhan hän aivan ihana siinä rinnalla, huokaillen, silitellen ja jalkojaan heilutellen. Aluksi hän oli onneton pieni nyytti joka piti ohjata oikeaan otteeseen, nykyään hän saattaa lepäilyn lisäksi myös jumppailla ja seisoskella syödessään: ergonomia on hommasta välillä kaukana! Välillä rinnalla olo ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta vielä välillä tyttö nukahtaakin kainaloon näyttäen siltä, että siinä on maailman paras paikka.

Eilen olimme liikkeellä kaupungilla ja keskustelimme miehen kanssa, käyvätkö he Ellun kanssa kahdestaan yhdessä kaupassa ja tapaamme sitten ravintolassa, mie ehtisin kauppareissun aikana imettää Veenun lastenhoitohuoneessa. "Mutta ravintolathan ovat sitä varten, että siellä kaikki syövät yhdessä ja vauvatkin imetetään ensin", Ellu kommentoi. Kiitin tytärtäni hienosta huomiosta, koska näin meillä todellakin on tämä vuosi menty.

Alun jälkeen olen huolettomasti imettänyt Veenua missä vain: kotona, kylässä, ravintolassa, Ikeassa, leikkipuistossa, kaupassa kylpytynnyrin rapuilla, Muumimaailmassa, muskarissa, Ellun tanhuesityksessä ja ties missä. Yritän olla hienovarainen, ja juhlissa jne olen mennyt syrjemmälle imettämään, mutta ystävien seurassa olen anteeksipyytelemättä imettänyt samassa huoneessakin. Koskaan en ole saanut imettämisestä pahaa sanaa enkä edes ikäviä katseita: kiitos siitä, kanssaihmiset! Toivottavasti kaikilla äideillä olisi näin, koska imetys alkaisi varmasti tuntua todella rajoittavalta puuhalta, jos sitä joutuisi tekemään vain vessassa, sovituskopissa tai autossa aina kotoa poistuessaan. Jokainen tietysti saa imettää vaikka vain kotona tai autossa: mie en halua, enkä oikein edes voi, koska mukana kulkee yleensä myös se nelivuotias isosisarus.

Ai niin ja hei, olen imettänyt myös kylpylässä


Neuvolan terveydenhoitajat osaavat edelleen neuvoa kovin huonosti imetysasioissa: onneksi tilanne tuntuu olevan muuttumassa ja koulutusta on tarjolla koko ajan enemmän. Imetyksen tuki -yhdistys järjestää äideille (ja isille) ohjausta niin tapaamisissa kuin Facebookissakin, ja Facebookista löytyy myös Osittaisimettäjät -ryhmä, jota olisin kovasti Ellun aikaan jo kaivannut. Jos jokin imetyksessä mietityttää, kannustan rohkeasti kyselemään, oikein vaatimaan sitä tietoa: niin ennen vauvan syntymää kuin sen aikanakin. Vaikka imetys on luonnollista, kannattaa siihen tutustua etukäteen, se poistaa huolia ja stressiä vauvan ensimmäisinä viikkoina kun kaikki on muutenkin uutta ja ihmeellistä.



Ja varoitus. Vaikka imetys on ihana, luonnollinen, edullinen ja lapsen kasvaessa myös hyvin näppärä tapa ruokkia lapsi, niin Se Vie Aikaa. PALJON. Alussa vauvan tulee saada olla rinnalla VALTAVASTI ja senkin jälkeen kausittain, ns. tiheän imun kausina, taas valtavasti, koska rinnoissa vallitsee kysynnän ja tarjonnan laki ja vauva tilailee lisää maitoa kasvaakseen. Imetykseen kuluvan ajan määrä voi tulla shokkina erityisesti ensimmäisen lapsen kohdalla, mutta samalla voi itse torkkua, katsoa elokuvia, lukea, kuunnella äänikirjoja tai imetystyynyn avulla vaikka syödä. Koko vauvavuosi ei ole pelkkää imettämistä, mutta alku on. Jos sen alun jaksaa, niin muutaman kuukauden päästä yleensä helpottaa.

Ja toinen varoitus. Jokaisen äidin ja perheen imetysasiat kuuluvat vain äidille itselleen. Nykypäivänä korvikkeet ovat erinomaisen hyviä, niillä kasvaa erinomaisen hyviä lapsia (kuten vaikkapa meidän Ellu) ja lastaan korvikkeella ruokkiva vanhempi ei ole yhtään sen huonompi tai parempi kuin lastaan imettävä. Tai sellainen vanhempi, joka antaa lapselleen sekä äidinmaitoa, että korviketta. Hyvän äidin ja vanhemman palkintoja jaetaan ihan muulla perusteella kuin sillä, miten lapsi ensimmäisen vuoden ravintonsa sai.

Kaupan maitokin on nam


Meillä imetys tulee varmaan syksyn aikana päätökseen. Haaveilin, että onnistuisin kepulikonsteilla osittaisimettämään Veenua puolivuotiaaksi, mutta alun hankalan ensimmäisen kuukauden jälkeen homma on mennyt niin hyvin, että sekä puolen vuoden että seuraavaksi asettamani yhdeksän kuukauden rajapyykit hujativat ohi. Nyt seuraava tavoite on yksivuotispäivän jälkeen saada Veenu juomaan lehmänmaitoa, ja sitten imetys saa meillä vähentyä pikkuhiljaa. Kotonaollessa aion imettää Veenun tahtiin niin kuin hän haluaa, mutta en enää kaupungilla ja muissa päivän menoissa. WHO:n suositus olisi kahden vuoden osittaisimetys, mutta meille riittää tämä vuosi, ja mitä sitten tähän päälle vielä tuleekaan.


Tämä viikko on kansainvälinen imetysviikko.