lauantai 24. kesäkuuta 2017

Paluu maalaisjuhannukseen


Ihanaa ja tunnelmallista juhannusta kaikille!

Me vietimme juhannusta siivoillen talorähjäämme maalla, tavaten sukulaisia ja syöden savukalaa ja raparperijuustokakkua. Ellu sai kukkaseppeleen ja keräsi melkein-seitsemän kukkaa tyynyn alle ja vakuutti nähneensä unta päiväkotiryhmän söpöimmästä pojasta. ;)


Veenukin hillui kokolla ensimmäisenä juhannuksenaan. Olimme ajatelleet hänen nukahtavan jo matkalla, mutta mitä vielä: kokolla oli ihan liikaa jänniä ihmisiä ja koiria. Ja vaunuissa kummallinen verkko jota heilutella.


Viisi vuotta sitten katselimme miehen kanssa edellisen kerran kokkoa samassa paikassa. Ellusta ja Veenusta ei ollut vielä aavistustakaan eikä meillä ollut taloa eikä vapaa-aikaprojektia. Molemmat pappani olivat vielä elossa: huomenna toisen heistä kuolemasta tulee kuluneeksi viisi vuotta. Ja mie täytän 30. Valtavan nopeat ja tapahtumarikkaat viisi vuotta.

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Pienet rantaleijonat


Terveiset mummilasta! Ah kun on ihanaa. Sää on suosinut ja tytöt ovat ihan mummin ja mummilan leluista haltioituneita. Ollaan ulkoiltu, käyty lähikaupungeissa hiukan kaupoilla ja syömässä, soitettu antaumuksella leikkipianoa ja syöty mansikkakakkua mummin syntymäpäivien kunniaksi.

Ja nautittu kesäilmoista. Vihdoinkin aika kivat kelit!


Mies palasi viikonlopun jälkeen takaisin kotiin ja töihin, ja me tytöt jäimme vielä pariksi päiväksi mummin vaiv.. riemuksi. Ellulla oli ollut kova ikävä mummia joka asuu isovanhemmista kaikkein kauimpana, joten oli taas kiva päästä viettämään aikaa yhdessä ihan kunnolla.

Tänään kävinmme rannalla, tytöt puljasivat hiekalla ja vedessä (Veenulla olisi ollut kova into sukeltamaan asti, häntä sai vaihtia silmä kovana..) ja paistoimme makkaraa. Aurinko paistoi ja yhden iltapäivän ajan oli kesäinen fiilis.


Ellukin käväisi nopeasti "uimassa", hän ei osaa uida ilman rengasta, mutta heittäytyi rohkeasti mahalleen ja heilutti käsiä ja jalkoja. Pärkskyttely loppui vasta kun hampaat alkoivat kalista. Talven aikana tehdyt kylpyläreissut ovat selkeästi tuoneet lisää rohkeutta uimiseen ja sen harjoitteluun. Toivottavasti lämpimiä päiviä nyt tulisi lisää, että Ellu saisi jatkaa harjoituksiaan!

Veenu ei vettä aristellut, hän läiskytteli ja konttaili vedessä onnessaan eikä hätkähtänyt, vaikka vettä roiskui naamalle ja välillä hän itse horjahti sinne leukaa myöten. Pieni vesipeto <3



Tällaisten pienten lasten kanssa on kyllä kivaa viettää kesää: ei valituksia tylsyydestä, säästä, huvipuistorannekkeiden tai festarilippujen puutteesta. Sateella on kivaa, auringonpaisteessa on kivaa, rannoilla ja leikkipuistoissa on pienelle ihmiselle mielettömästi puuhaa ja seuraksi riittävät hyvin äiti, sisko ja mummi.

Omassa lapsuudessani muuten paistoi melkein aina aurinko. Ja vesi oli lämmintä. Kummallista. Oliko se oikeasti niin vai tuntuuko se vain siltä?


Oi lapsuuden kesät. Tässähän saa elää niitä vähän kuin toista kertaa itsekin.

torstai 15. kesäkuuta 2017

Kesämieltä vaikka väkisin



Kesäkuun puoliväli ja täällä ulkoillaan edelleen softshelleissä! Ollaan kyllä saatu käyttää välikausikamppeita koko rahan edestä, maaliskuun alusta kesäkuulle... No okei, jotkut toiset näkyivät olevan liikkeellä t-paidassa, mutta miusta aamupäivät ovat tosi viileitä ja tuuli on kylmä, vaikka auringonpaisteessa lämmin olisikin.

Koko perheen kesätoiveena olivat eväsretket eikä oltu vielä päästy yhdellekään. Pakkasin sitten aamupäivällä viltin mukaan ja lähdimme tyttöjen kanssa potkupyörällä ja bussilla ensin kauppaan ja sitten picnicille miehen työpaikan pihalle. Pyysimme miehen mukaan, vaikka Ellu kyllä oli sitä mieltä, että jos vain vilkuttelisimme isille ikkunasta, saisimme nähdä kateellisen ilmeen. ;)



Olemme tyttöjen kanssa aika ahkeria bussin käyttäjiä. Mies voi kulkea työmatkansa pyörälläkin ja saamme kyllä auton käyttöömme aina jos sitä kaipaamme, mutta se on aika harvinaista. Bussipysäkki on niin lähellä ja bussin aikataulutkin sattuvat meidän omiimme, aamuhommien jälkeen liikkeelle ja päiväuniksi takaisin. Ei tarvitse etsiä parkkipaikkoja, Veenua ei tarvitse siirrellä mahdollisesti nukkuvana autoon ja pois ja linja-autossa löytää usein myös juttuseuraa. Ostokset kulkevat Veenun rattaissa ja Ellun potkupyörä tai -lauta näppärästi mukana. Ah, bussi. Kiitos, että olet olemassa ja kiitos, että saamme kulkea kyydissäsi ilmaiseksi niin kauan kuin Veenu käyttää rattaita!



Ja kiitos kaupat, että teillä on nykyään paistopisteitä, joista helposti saa evästä picnicille. Kiitos kotiäitivuodet, jotka ovat vihdoin opettaneet pakkaamaan mukaan pullon vettä ja veitsen, että evääksi saadaan myös kurkkutikkuja ja kirsikkatomaatteja. Kiitos Suomen kesä, että kerrankin oli satamatta, vaikka lämpötila ei ylittänytkään paljon yli kymmentä astetta.


Veenun ensimmäinen eväsretki <3 Voi hyvänen aika miten aika menee vauhdilla... Hänelle oli sosepurkkikin, mutta enemmän hän mutusti patonkia, kirsikkatomaatteja ja erityisesti vadelmia. Ja yritti syödä voikukkia.


Ellu poimi kukkakimpun, päästimme miehen ruokatauolta takaisin töihin ja potkuttelimme itse vielä kirjastoon ennen kotiinmenoa. "Miten ihana seikkailu meillä olikaan", Ellu huokaili kotona. Pienen budjetin pienet jutut voivat onneksi olla seikkailu, ainakin, jos aurinko sattuu paistamaan. 

Huomenna kesäseikkailut jatkuvat kun lähdemme pitkästä aikaa mummilaan. Pakkasin salaa, varmuuden vuoksi, mukaan Ellun uimapuvun, mutta ehkä olisi ennemmin kannattanut pakata kurahousut... Voisiko se kesä nyt kohta tulla, pysyvästi ja kunnolla? 

Toivottavasti teillä on säistä huolimatta ollut kiva alkukesä! 

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Veenu 10kk

Vauhtia riittää. Veenu 10kk on oppinut nousemaan tuen varassa seisomaan ja yltää nyt vaikka minne - olemme siis pulassa ja uusien sisustusratkaisujen edessä. Takaisin lattiatasoonkin päästään jo suht sulavasti, mutta viime viikko oli aikamoista muksahtelua.



Veenu ei vielä viime viikolla kontannut ja aloin jo hiukan panikoida, että meinaako tyttö skipata konttaamisen kokonaan. Jotkut tekevät niin eikä siinä mitään, mutta olisi myöhemmän oppimisen kannalta ihan hyvä, jos se konttaaminenkin hallittaisiin. Soitin Veenun terkkarille muuta asiaa ja mainitsin konttaamattomuudesta, ja juuri, kun sain lauseen loppuun, Veenu otti ensimmäiset konttausliikkeensä. Nyt hän vuoroin konttaa ja vuoroin ryömii.



Tytöllä olisikin valtavasti tarmoa päästä liikkumaan. Hän ei viihdy vaipanvaihdossa yhtään paikallaan eikä ole aloillaan lattialla hetkeäkään. Ruokapöydässä hän viihtyy, jos saa syödä itse. Turvakaukalossa makoilu on nykyään tosi tylsää, jos mennään pidemmälle kun ruokakauppaan tai jos ei ole uniaika. Öisin sentään nukutaan aika hyvin eikä liikkuminen ole tullut uniin. Imetysasennot sen sijaan ovatkin todella mielenkiintoisia, kun Veenu kiipeilee syödessään sinne tänne kuin mikäkin hämähäkki.

Veenu on alkanut hoitaa nukkeja, hän silittelee niitä hellästi äännellen ja pusuttelee naamat märiksi. Lisäksi hänestä on äärettömän kivaa heilutella lapiota hiekkalaatikolla, siinä saattaa mennä puolikin tuntia. Saippuakuplat ovat ihania, samoin kylpeminen ja kaikenlainen riekkuminen.


Puhe ja sen ymmärtäminen kehittyvät pikkuhiljaa. Veenu reagoi omaan nimeensä ja niin oikean kuin leikkiruokien syöminen on hänelle namnam. On ihanaa seurata pienen oppimista ja odotan kovasti, että hän pääsee entistä paremmin kertomaan, mitä hän tahtoo tai ei tahdo.

Vauhtilikka on myös sitä mieltä, että yhdet päiväunet päivässä riittävät. Jos hän herää kukinlaulun aikaan, hän saattaa ottaa aamupäivällä pienet torkut, mutta muutoin hän nukkuu keskipäivällä pari tuntia. Öisin nukutaan klo 20-6.30: monesti sängystä tosin kuuluu aamuviideltä iloinen kiljahdus, mutta mies saa Veenun nopeasti nukahtamaan vielä uudelleen. Mie en. Äidin kanssa aamu voisi alkaa jo viideltä..

Mitoista ei ole tietoa, koska Veenu on tasaisesti kasvava toinen lapsi ja käy siis neuvolassa kahdeksan kuukauden ja vuoden iässä. Käytössä ovat koon 80 vaatteet (osa hiukan reiluja hoikkeliinille) ja kestovaipoissa M, kertakäyttöisissä Muumien 4. Pitkähkö ja sirorakenteinen neiti hän on.

Veenu on veikeä, rohkea, seurallinen, energinen ja touhukas pikkutyttö. Meidän muru.


perjantai 9. kesäkuuta 2017

Yli kolmen vuoden ikäerosta


Ellulla ja Veenulla on ikäeroa kolme ja puoli vuotta. Koko tämän Veenun olemassaolon ajan (tänään jo kymmenen kuukautta!) on tuntunut, että tämähän on juuri passeli ikäero meidän perheen lapsille.

Kun aloin odottaa Veenua, niin Ellu oli jo varsin osaava, hiukan yli kaksi- ja puolivuotias tyttö. Huokaisin miehelle kerran jos toisenkin, että olemmeko ihan hulluja kun ryhdymme tähän nyt, kun Ellun kanssa alkaa olla niin helppoa. Veenua varten piti hankkia uusiksi melkein kaikki vauvatavarat, hyvästellä yöunet ja miettiä moni hyvin toiminut kuvio uusiksi. Mutta samalla oli ihanaa odottaa vauvaa kun Ellukin ymmärsi asian ja odotti siskoa innoissaan, ja oli ihanaa, kun perheemme täydentyi toisella ihanalla pienellä tytöllä joka alusta alkaen tuntui kuuluvan porukkaan aina.


Tämä hiukan isompi ikäero lapsille on ollut meidän perheelle mahtavan hyvä. Ellu on jo sen ikäinen, että hän on malttanut odottaa, kun siskoa on puettu/imetetty/vaipatettu ja niin omatoiminen, että hän on voinut samalla pukea, syödä tai leikkiä. Hänestä on alusta asti ollut Veenun kanssa ihan oikeaa apua, kun vauva on viihtynyt pitkät tovit Ellun touhuja katsellen. Hän on ojennellut Veenulle leluja ja ilmoittanut, jos sisko on kielletyissä puuhissa - tai tomerasti vetänyt hänet jaloistaan kauemmas. Myös taloudellisessa mielessä oli hyvä, että ehdin tyttöjen välissä olla töissä puolitoista vuotta (vaikkakin tekemässä nelituntista viikkoa): sain palkkaa ja kerrytin vuosilomaa.

Raskausaikana miua varoitettiin, että kolme ja puoli vuotta on huonoin mahdollinen ikäero lapsille: silloin mustasukkaisuus voi olla valtaisaa, kun vauva tulee kolmevuotiaan mielestä valmiiseen perheeseen. Uskallankohan jo nyt sanoa, että Ellu ei ole ollut mustasukkainen? Hän on aina ollut aika mukautuvainen luonne, se on varmaan auttanut, ja me vanhemmat olemme yrittäneet huomioida häntä ja hänen rooliaan isosiskona. Vauvaa ihastelemassa käyneet sukulaiset ja kaveritkin huomioivat kauniisti onnitella myös Ellua. Ellusta Veenu on aina ollut "meidän ihana vauva" ja hänellä on kyllä lehmänhermot touhukkaan pikkusiskonsa kanssa: vastapainoksi hänellä kyllä on omat puuhansa, kuten tanhu ja kahdesti viikossa päiväkoti, jonka nyt tämän kevään loppuun lopetimme. Pitäisikin kirjoittaa postaus myös siitä, että miksi.

Kun perheessä on sekä vauva että nelivuotias, tulee päiviin väistämättä hiukan sähläystä, mutta myös paljon vaihtuvaa tekemistä. Äidinkin mieli pysyy suht virkeänä, kun päivissä on puistotreffejä, muskareita, kirjastokäyntejä, maailman pohdiskelua nelivuotiaan kanssa, tapahtumia ja konsertteja, joihin ei pelkän vauvan kanssa tulisi lähdettyä. Veenu osallistuu noihin tekemisiin sitten omalla tavallaan. Tyttöjen päivärytmi on jo pitkään ollut samankaltainen ja nykyään se on melkein identtinen, se helpottaa menemistä ja tulemista. Ellu nukkuu vielä päiväunet ja on aika luksusta, että tytöt ovat jo pitkään nukkuneet keskipäivällä samaan aikaan, yleensä olen nimittäin ottanut itsekin tirsat. Ja jos Ellu ei nukkuisi, niin hän varmasti syventyisi mielellään johonkin dvd:hen tai satucd-levyyn Veenun unien ajaksi, niin äiti saisi torkkua sohvalla tai hoitaa muita hommia.



Eilen kuuntelin pihalla tyttöjen leikkejä. Miten ystävällisesti ja pitkäpinnaisesti Ellu jutteli Veenulle ja piti tätä mukana leikissä, vaikka Veenulla ei tainnut olla hajuakaan, että mitä tässä nyt leikittiin. "Sinä voit tehdä meille soppaa sillä kauhalla, haluaisitko tästä myös kattilan.. Ai tuletko sinä katsomaan minun kakkuani, katso vaan, mutta älä koske, se on leikisti kuuma, otas nyt tästä tämä oma kattilasi". Veenu kujetteli onnessaan ja katseli ihaillen kaikkea, mitä sisko teki. Toistaiseksi heistä on siis toisilleen aika hyvää seuraa, vaikka ikäeroa onkin enemmän kuin se suosittu kaksi vuotta. Ehkä tulevaisuudessa Ellun ollessa esikoululainen Veenu kolmevee on hänestä maailman tylsin ja turhin otus, mutta toivottavasti tytöillä säilyisi yhteisiäkin juttuja ikäerosta huolimatta ja heillä olisi edes joitain yhteisiä juttuja.

On nuo kaksi aika ihania. Koin oloni kovin onnekkaaksi kuunnellessani leikkejä hiekkalaatikolla. Juuri näin tämän pitikin mennä.

Kuvat viikonlopulta. Hiekkalaatikkomme ei ole noin heinittynyt. 

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Talo maalta

Miun haaveenani on aina ollut vanha talo. Pidän kaikenlaisista vanhoista tavaroista, puuhuonekaluista ja -ovista ja vanhojen talojen kotoisista pihapiireistä isoine puineen ja pensaineen. Miehen kanssa etsimmekin aikanaan pitkään vanhaa taloa maaseudulta: sitten järki (ja miehen homeyliherkkyys) voitti ja asetuimme uuteen taloon kaupunkiin. Olemme viihtyneet hyvin ja tämä on ollut täysin oikea ratkaisu, mutta samalla olemme haaveilleet edes kesäpaikasta maaseudulla. 

Ja nyt meillä on sellainen. 


Vähän vahingossa ostimme viime viikolla lapsuusseudultani vanhan rintamiestaloineen metsittyneine pihoineen ja irtaimistoineen. Talo vaatii aluksi perusteellisen jynssäyksen, ulkovuoren maalauksen ja aika pian myös uuden katon ja pientä pintaremonttia. Piha vaatii raivauksen, pihasauna puhdistuksen ja tilallamme (!) oleva pieni metsä risusavotan ja uudelleenistutuksen. Hommaa siis riittää - eilen olimme kokonaisen työpäivän talolla ja saimme tyhjennettyä ja pestyä yhden huoneen... Mutta se on alku! 


Talokauppojen myötä saimme omistukseemme myös vanhan omenapuun, kaksi raparperipensasta ja muiston kasvimaasta. Ellu on innoissaan vanhasta pihapiiristä ja me kaikki olemme aika innoissamme ikkunasta näkyvästä peltomaisemasta, pihasaunasta ja pihapuissa laulavista linnuista. Käsi on eilisestä jynssäämisestä niin kipeä, etten meinaa edes saada tätä kirjoitettua, mutta nyt meillä on vanha pihakoivu, ulkohuussi, mystisiä villiintyneitä kukkapenkkejä, pihakaivo, aidot 1950-luvun väliovet ja pönttöuunit. Että mikäs tässä jynssäillessä.


Ehkä tässä on hiukan kolmenkympinkriisiäkin, pitää ryhtyä toteuttamaan odottelemassa olleita unelmia ja edes yrittää pelastaa edes yksi vanha talo elämänsä aikana, vaikka sitten vain tällaiseen kesäasumiskäyttöön. Toivottavasti talo on onnellinen, kun se sai meidät oltuaan ensin vuosikausia yksin ja hyljättynä: tai sitten se on kauhusta kankea. Ken tietää. ;) 

Ps. Pari vuotta sitten kirjoittelin täällä kaipustani maalle ja siitä, miten haluaisin Ellulle muistoja miulle tärkeistä paikoista. Kuvat on otettu puolukkaretkeltä vain noin sadan metrin päästä "uudelta" taloltamme. Että ehkä tämä nyt sitten on kohtaloa.