maanantai 13. marraskuuta 2017

Stockmannin jouluosastolla

Olin lauantaina Helsingin reissulla, ihan itsekseni. Tai siis luulin lähteväni itsekseni ja pakkasin kassiin niin kirjan kuin kuulokkeetkin bussimatkaa varten, mutta yllättäen löysinkin bussista ystäväni, jonka kanssa pääsimme yhdessä kiertelemään Helsinkiä, erityisesti yhteistä lemppariamme, Stockmannin jouluosastoa!


Miulta jäi viime vuonna Stokkan joulu näkemättä, joten en tiedä, oliko kyseessä viime- vai tämän vuoden muutos, mutta osasto oli ainakin nyt totuttua pienempi. Isojen koristeltujen kuusten sijaan koristeita oli ripusteltu myös kransseihin ja esimerkiksi isoihin lyhtyihin, ja osaston ideat olivat todella kivoja! Kannattaa siis käydä kurkkaamassa, vaikkei tarvitsisikaan yhtään lisää joulupalloja, voi saada vinkkejä vanhojen uusiokäyttöön.


Miusta on ihana ihastella erilaisia koristeita, ja Stockmannilta se onnistuu kyllä hyvin. Kaikkia mahdollisia värejä, muotoja ja materiaaleja... Vaikka itse pidän jouluna harmaasta, mustasta, valkoisesta,  hopeasta ja tonttulakillisesta punaista, niin leluja ja ballerinoja esittävät koristeet ovat miusta ihania. Ja kitch-henkiset joulupukit ja pakkasukot!


Ideoin jo vaikka minkälaisia asetelmia erityisesti noista joulupukeista, mutta päädyin sitten ostamaan vain pienen peurapatsaan vanhan kaveriksi ja tuossa alla olevassa kuvassa olevan It's the most wonderful... -lasilaatan kynttiläpurkkia koristamaan. Kaikkea ihanaa olisi kyllä ollut tarjolla juuri meidänkin joulukodin väreissä.


Jos on asiaa Helsingin keskustaan, niin kannattaa ehdottomasti käydä tunnelmoimassa. Myös Stockmannin jouluikkunat ovat esillä, ja joulukoristeiden lisäksi myynnissä oli vaikka mitä ihania jouluherkkuja.

Ah, todellakin, It's the most wonderful time of the year - kai tässä pikkuhiljaa jo saa innostua joulusta?

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Ei se sisustaminen loppunutkaan lasten syntymään


Kun odotin Ellua, myin pois jotain vanhoja tavaroita ja niitä ostamaan tullut rouva katseli pitkään olohuoneen pöydällä palavia kynttilöitä ja sohvan koristetyynyjä. 'Taidat tykätä sisustaa? Ootas vaan, lasten kanssa sen saa unohtaa. Ei semmoiselle ole silloin aikaa, eikä siinä ole järkeäkään.' Kommentti oli miusta ikävä jo tuolloin, ja yhä edelleen se tulee mieleeni aika usein, kun sytyttelen kynttilöitä.

Mutta, kokemus opettaa, että lapsien jälkeen energiaa ja aikaa on ehkä vähän, mutta sitä löytyy ainakin välillä niille jutuille, jotka ovat itselle tärkeitä ja tuovat iloa. Lasten syntymän jälkeen mie olen edelleen sytytellyt kynttilöitä, laittanut kukkia maljakkoon ja vaihdellut taulujen paikkoja: sohvatyynyt ovat monesti leikeissä, mutta yleensä ihan paikoillaan, eikä kukaan ole yrittänyt polttaa itseään tai taloa kynttilöillä.


Mutta tahti on kyllä rauhoittunut. Aiemmissa kodeissa ja ennen kuin palasin töihin Ellun kanssa vietetyn kotiäiteilyn jälkeen, vaihtoon huonekalujen paikkoja ja verhoja, mattoja ja tyynynpäällisiä lukuisia kertoja vuodessa. Nykyäänkin vaihtelen vähän tummempaa tyynyä jouluksi ja vaaleampaa verhoa kesäksi, mutta tahti on kyllä rauhoittunut. Ison osan viltti-,  verho - ja tyynynpäällisjemmoistani olen myynyt pois eivätkä huonekalujenkaan paikat ole vaihtuneet. Ehkä olen laiskistunut, tai sitten muuttaessa laitettiin nämä vain kerralla oikeille paikoilleen? :D


No okei, uuden sohvan kyllä haluaisin. Pidän kovasti tuosta Ektorpista, se on mahtava sohva, mutta perheessämme kaivattaisiin kyllä juhliin ja leffahetkiin isompaa sohvaa - harmillisesti Ektorpin kulmasohva on meille liian iso, muuten olisin jo ostanut sen. Ja ehkä noista tikkaista voisi luopua, ja siirtää pallovalot jompaankumpaan makkariin. Lisäksi haaveilen kaapista tyttöjen roolivaatteille ja vaikkapa lautapeleille. Jotain pientä siis mielessä koko ajan, mutta kotiäidin budjetilla ja konmarinsa lukeneen naisen järjellä muutokset tapahtuvat hitaasti.


Kuvissa ei nyt näy leluja, mutta kyllä niitäkin yleensä jaloissa pyörii. Ja kenkiä, huiveja, kirjoja, prinsessalehtiä ja vaikka mitä muuta. Miehen kanssa olemme vuosien varrella oppineet korjaamaan jälkiämme ja Ellu on pienestä pitäen ollut luonnostaan tarkka ja siisti, mutta Veenu the Touhupylly pitää kyllä huolta siitä, että ihan jokaisen huoneen lattia on päivän päätteeksi täynnä tavaraa. Emme ole siivousnatseja, mutta ennen iltapalaa kyllä yleensä edes vähän siivotaan. Rauhallinen mieli siistissä kodissa, jne. Lapsiperheen elämän on pakko näkyä, mutta en silti suostu antamaan lelu- ja vessapaperirullakissakaaokselle ihan täyttä valtaa. Ja yksiä elämäni onnellisimmista päivistä ovat olleet ne, kun sitterit ja leikkimatot ovat lähteneet uusiin koteihin. ;) Ellukin selkeästi pitää siitä, kun ympärillä ei ole ihan täysi kaaos, ja molemmat tytöt pitävät kynttilöistä ja kukista.


Mutta hei, osataan me vielä jotain ilman  vuosien pohditaakin! Juttelin lauantaina miehelle, että keittiön työtaso on iltaisin aika hämärä. Puolen tunnin päästä olimme jo Clas Ohlsonilla lamppua ostamassa. Seinätelineestä, johdosta ja isosta led - lampusta kasattu valaisin oli kyllä juuri sellainen, kuin siinä hämärää valittelevat lauseeni alun ja lopun välissä ehdin kuvitella. ;)


tiistai 7. marraskuuta 2017

Lelukuvasto tuli

Täällähän ne ovat taas, joulun lelukuvastot. Joillekin lahjaa miettiville vanhemmille ne ovat tänä nettiaikanakin kullanarvoista salaista iltalukemista, joissain perheessä ne ovat harmittomaksi ajateltua katseltavaa lapsille ja toisaalla koko läpyskä viskataan kiireesti kierrätyspaperiastiaan lasten lahjahysterian ja tuhannen lahjatoiveen listan pelossa.


Mie ja mieheni lapsuudessa lelujen maahantuojien painattamia lahjakirjoja tuli yleensä postissa vain yksi, nuoremman siskoni lapsuudessa sitten enemmänkin. Siihen lahjakirjaan sitten piirreltiin kivojen tavaroiden viereen merkiksi rasteja ja sydämiä, jossain kohtaa sitten kirjoitettiin juhlallisesti Joulupukille ja sen jälkeen selailtiin ja haaveiltiin edelleen. Ja osattiin sitä ennenkin: äitini kertoi, kuinka hän ja sisaruksensa hakivat innoitusta vanhasta aapisesta, ja toivoivat parin pitkäaikaisemman toiveensa lisäksi P:n kohdalta palloa. Mammukka oli saanut hyvät naurut tuhotessaan todisteita ja polttaessaan tontulle tarkoitettuja kirjeitä navetan uunissa.

Lapsen ajatus pitkässä toivelistassa on monesti aika kaunis, ainakin meillä: pyydetään lahjat pukilta, joka tykkää antaa lahjoja, ja silloin äidin tai isän ei tarvitse ostaa niitä omilla rahoillaan. Harva kieltäytyy mahdollisuudesta ilmaiseen tavaraan, ainakaan nelivuotiaan itsekurilla.

Meillä uskotaan Joulupukkiin (tai noh, Ellu on sen verran tarkka, ettei hän usko ihan täysillä. Yhtäkään näkemäänsä pukkia hän ei ole uskonut 'ihan oikeaksi', mutta hän uskoo ajatukseen Joulupukista), joten olemme miehen kanssa kertoneet Ellulle itse lapsena Mauri Kunnaksen kirjoista oppimaamme viisautta : 'Nykyään vanhemmat (ja muut läheiset) ostavat valtaosan lasten lahjoista, mutta muutaman lahjan jokainen lapsi Korvatunturiltakin saa'. Eli Joulupukille saa kirjoittaa ja saa haaveilla, mutta pukki ei toteuta kaikkia toiveita, joten on vähän turhaa ja epäkohteliastakin lähteä toivomisen ilosta paketinkuvat silmissään pyytämään palloja. Tarina Joulupukista, joka tuo jokaiselle pari lahjaa ja antaa muiden läheisten hoitaa loput, jättää tilaa sille, miksi kummitäti joskus antaa lahjansa itse ja miksi se joskus on pukin säkissä, ja miksi me ostelemme lahjoja tutuille tai Ellu tekee niitä itse. Kirjoittelinkin tästä jo viime vuonna.


Ellu kirjoitti kolmen kohdan lahjalistan, pitää vielä kirjoittaa toiveet kirjemuotoon tonttuja varten. Lisäksi miulla on oma listani muutamasta jutusta, joista Ellu on useasti puhunut. Eiköhän tästä hyvät lahjat saada aikaan - tosin miua harmittaa, että Ellun ykköstoivetta, tiettyä My little ponya, ei varmaankaan ehdi saada jouluksi mistään, vaikka tiedänkin, ettei hän jouluriemussaan asiasta pahastu.

Mites teillä, saako lelukuvastoa lukea ja jos saa, niin miten se on sujunut? 

Ps. Ensimmäinen jouluaiheinen ootas tänä vuonna! Jee, tästä se taas lähtee: It's the most wonderful time of the year! 

maanantai 6. marraskuuta 2017

Juoksee, juoksee

Seitsemän vuotta sitten juoksin viisi kilometriä. Se oli valtava määrä miulle, joka vihasin juoksemista ja olin aina liikunnassa ollut se huonoin, hitain ja kömpelöin. Juokseminen jäi kun pian vitosen juoksemisen jälkeen loukkasin nilkkani portaissa, mutta lenkistä voimaantuneena uskaltauduin ensimmäistä kertaa elämässäni ohjatuille jumppa- ja zumbatunneille. En ehkä löytänyt sitä mainostettua liikunnan iloa, mutta ainakin sen fiiliksen, että hei, kyllä miekin voin pystyä tähän. 

Kolmenkympin kriisissäni innostuin, kun ystävä kertoi aloittavansa saman juoksukoulun, jonka avulla olin vuosia sitten juossut viisi kilometriä. Voisinko juosta sen taas? Ohjelma oli tämä, Porin kaupungin juoksukoulu. Suosittelen kyllä sohvaperunoille!


Ja siinähän sitä sitten juostiin. Välillä homma oli takkuamista, välillä olo oli onnistunut. Manailin itsekseni, että lopetan heti, kun saan sen manatun viisi kilometriä juostua. Kahden ja puolen kilometrin lenkkien kohdalla toinen polveni kipeytyi pahasti ja jouduin odottelemaan sen toipumista kaksi viikkoa. Aloin sitten hiljalleen taas juosta, en juoksukoulun vaan oman fiilikseni mukaan, ja kuukausi sitten juoksin viisi kilometriä. Ja päälle sata metriä, koska pitihän miun näyttää itselleni, että olen nyt paremmassa kunnossa kuin seitsemän vuotta sitten. :D


Juokseminen olisi tällaiselle aika kiireiselle kotiöidille niin hyvä harrastus: se on edullista eikä aikaa mene matkoihin kuntosalille tms. Saa nauttia ulkoilmasta ja hiljaisuudesta tai ihan itse valitsemaan musiikista. Jatkoinkin juoksemista kerran viikossa tehden jonkin pienen lenkin, muutoin kävin zumbassa ja jumpassa, ja eilen Ellun kaverin synttäripippaloiden jälkeen juoksin, tadadaa...


Yli kahdeksan kilometriä! Ja tunnin!  Etanan vauhdilla, mutta kuitenkin! Fiilis oli uskomattoman hyvä. Päivän olin siivonnut, vienyt lapsia liikuntatapahtumaan ja kaverisynttäreille, ja silti olin niin sisukas supernainen, että jaksoin vielä löhteä lenkille. Olin ja olen todella ylpeä itsestäni.

Porin juoksukoulussa harjoitellaan juoksemaan kymmenen kilometriä, ja sen miekin haluaisin juosta. Tosin, jos talvi nyt tulee, niin se ei tapahdu vielä tänä syksynä: huonon nilkkani kanssa en todellakaan halua juosta liukkaalla tai lumella. Mutta keväällä sitten taas!

Ihanaa alkavaa viikkoa ja onnistumisen fiiliksiä teillekin! 

perjantai 3. marraskuuta 2017

Arjen pieniä irtiottoja


Olin melkein lattemammana eilen. Join lounasravintolan jälkkärikahvia leikkipaikan vieressä ja katselin, että siinähän ne onnellisena yhdessä puuhaavat, miun murut. Kaikessa puuhakkuudessaan he ovat kyllä ihania, niitä klassisia 'helppoja' lapsia, joiden kanssa voi helposti lähteä paikkoihin.


Kuvat ovat nyt totaalisia arkiräpsäisyjä, mutta mennään nyt näillä. Kävimme keskustassa ostamassa isänpäivälahjojen tarvikkeita ja kuluttamassa pakkaspäivää leikkipaikoilla (Veenu ei ole oikein innostunut lumesta ja on viettänyt puistoilut lähinnä vaunuissa tai miun sylissä, joten kiva, että hänkin pääsi nyt liikkumaan ja puljaamaan), söimme lounasta ja ihastelimme discopalloja. Teemme näitä reissuja säännöllisesti, joko jonkin ostettavan tai jonkin lastentapahtuman perässä, mutta aina ne ovat miusta yhtä kivoja ja rentoja. Miten onnekas olenkaan, kun voin viettää koko päivän lasteni kanssa ja he saavat kiireettömästi laskea sitä kauppakeskuksen pientä liukumäkeä tai katsella työmaan nostureita. Ja samalla opitaan (ehkä) käyttäytymäänkin kaupassa, bussissa ja ravintolassa. 'Äiti, miksi meidän pitää ihan koko ajan hokea kaikille, että kiitos?' :D


Veenun ollessa pieni vauva liikkuminen oli helppoa, hänhän lähinnä nukkui, vähän isompana se vaati hiukan enemmän taktikointia, mutta nyt homma on taas helpottamaan päin. Jopa niin paljon, että viime viikon renkaidenvaihtoreissulle appivanhemmille 60 kilometrin päähän innostuin: hei tämähän menee hyvin! Jospa tehdäänkin pieni lenkki ja käväistään toisen 60 kilometrin päässä Kotkassa moikkaamassa Ellun kummia - ja siinä mie sitten ajelin, lastenlaulut soivat ja kaksi tyytyväistä ipanaa napotti  takapenkillä. Kävimme tyttöjen kanssa kahdella kirppiksellä ja sitten kummitädillä ja miehellään kyläilemässä, ennen kuin palailimme kotiin Kouvolan kautta, joka ei todellakaan ole kotimatkan varrella, mutta sielläkin oli hyvä kirpputori ja kivoja leikkipaikkoja. Ja meillä oli mahtava tyttöjen arkipäivän ex tempore - reissu!

Kotihommia ja puistoarkea jaksaa kyllä paljon paremmin, kun käväisee välillä jossakin. Pieni vapaapäivä, edes aamupäivä, kelpaa välillä äidillekin, ja Ellu on aina ollut seikkailuhenkinen reissu tyttö, Veenustakin toivottavasti kasvaa sellainen.

Blogi on elellyt kirjoituskriisissä vähän hiljaiseloa, mutta ehkä tämä taas tästä!

Ihanaa alkutalvea ja alkavaa viikonloppua!

lauantai 28. lokakuuta 2017

Lasten Halloween - juhlat

Olimme ystäväni kanssa puhuneet jo parina vuotena, että olisi hauskaa järjestää lapsiperheiden Halloween - kemut: nyt sitten viimein buukkasimme päivän jo hyvissä ajoin etukäteen ja kutsuimme yhteisiä ystäväperheitämme bilettämään.


Ystäväni E. hoiti leipomisen, me koristelut ja ruuan teon, siis ihan vain ranskalaisia/salaattia/lihapullia/patonkia - linjalla. Ellu innostui koristelemisesta ja koristelimmekin sitten koko talon erilaisilla paperista leikatuilla koristeilla, jouluvaloilla ja muovisammakoilla, sekä hämähäkinseitillä. Vieraiden lasitkin piti koristella tarroilla ja paperiteipillä.


Tarjolla oli boolia (jossa kelluskeli jäinen käsi), Muurahaisen pissa - mehua, oksentavaa kurpitsaa, nakkimuumiota, ranskalaisia, lihapullia, patonkia, salaattia, maissinaksuja, matokarkki-popcorneja ja vielä jälkiruokana porkkana-appelsiinijuustokakkua, haamumarenkeja ja karkkia. Kelleen ei jäänyt ainakaan nälkä!


Syömisen lisäksi oli tietysti ohjelmaa. Vaikka leikille ja vapaalle seurustelullekin pitää olla aikaa, niin lasten juhlissa on kyllä hyvä olla vähän ohjelmaakin rauhoittamassa meininkiä. Meillä ohjelmana oli nukketeatteriesitys (Punahilkka), satuaiheinen tietovisa (josta kaikki saivat palkinnoksi valotikun), värityskuvia ja tanssia. Lopuksi luettiin vielä lyhyt kuvakirja hirviöistä sängyn alla, ennen kuin vieraiden oli aika lähteä kotiin.


Juhlat olivat hauskat ja onnistuneet, ja oli erityisen ihanaa nähdä ystäväperheitä, joita kiireisessä arjessa tapaa nykyään ihan liian harvoin. Ellun ollessa pienempi tapasimme viikottain, mutta nyt kaikki muut paitsi mie ovat työelämässä ja kaikilla on meneillään jotain remontteja tai lisäbisneksiä leipätyön lisäksi. Mutta nyt lapset saivat leikkiä, kaikki saivat herkkuja ja oli ihanan rento ilta!

Koska olin koristellut myös terassia, kuului omien vieraiden lähdettyä ulkoa kikatusta ja ovikellon soitto. 'Karkki tai kepponen!' Ihanaa, meillä ei koskaan aiemmin ollutkaan käynyt yhtään keppostelijoita. Ennen lapsia suhtauduin hiukan karsaasti tällaiseen Amerikan hupatukseen Halloweeneista, mutta nykyään tää on miusta harmitonta hauskaa ja kiva hassuttelujuhla pimeän ja kiireisen syksyn keskellä.


Ja lapsilla oli niiiiiin kivaa. Se on tärkeintä. Välillä tuijotettiin miehen kanssa tippa linssissä omia ja ystävien lapsia ja iloittiin siitä, että saadaan olla tällaisessa mukana. Saa pukeutua noidaksi, syödä lihapullia ja nähdä ympärillään iloisia pieniä ja isoja ihmisiä - mikä onni ja etuoikeus.

Toivottavasti teillä kaikilla on kiva viikonloppu!