perjantai 19. tammikuuta 2018

Ruuhkavuosi-illat

Paljonko harrastuksia on lapselle (tai aikuiselle) liikaa ja mikä liian vähän? Sitä olen pohtinut tässä alkuvuoden kalenteria katsellessa.

Ellu, kohta viisi, harrastaa tanhua kerran viikossa ja luistelukoulua kerran tai kahdesti viikossa, lisäksi hän käy kerhossa kahdesti tai kolmesti viikossa ja miun ja Veenun kanssa muskarissa. Aika paljon. Toisaalta hän on itse innostunut eikä luistelukoulua ole tarkoitus jatkaa loputtomasti, sen verran kuitenkin, että hän saisi rohkeutta ja varmuutta luisteluunsa. Hän haluaisi myös oppia soittamaan kanteletta, joten jossain kohtaa pitäisi raivata kalenterista tilaa ihan omaa muskaria varten.


Itse harrastan zumbaa ja jumppaa nyt talvikaudella, keväällä sitten taas juoksua. Haluaisin myös käydä muutamalla aikuisten luistelutunnilla, koska olen maailman kömpelöin luistelija, sekä syvävenyttelyssä ja kahvakuulassa, mutta en mitenkään voi juosta joka ilta omissa harrastuksissani. Se olisi kyllä ihanaa. Miksi ihmeessä en harrastanut enemmän ennen lapsia? Kunhan tytöt kasvavat ja liehuvat illat omissa menoissaan, buukkaan kyllä itselleni ilmajoogaa, vesivärimaalausta ja puutyökurssin joka illalle! Haluaisin myös ryhtyä tukihenkilöksi maahanmuuttajaäidille, mutta miulla ei ole aikaa omistautua siihen kunnolla. 

Veenun harrastuksia ovat muskari ja satunnaisesti Ellun tanhun ajan käytävässä hilluminen. Olisi mukavaa viedä hänet lapsi-vanhempi - jumppaan, mutta se olisi ollut ainoa iltamme arkiviikolla, kun kellään ei ole mitään harrastuksia. Ehkäpä syksyllä sitten, Veenunkin tekisi hyvää saada jotain omaa kaksistaan vanhemman kanssa. 

Mies on tyytynyt, naisten harrastaessa, treenaamaan kotona ja toivomaan aikaista kevättä ja frisbeegolfratojen sulamista. Tämä toivottavasti tapahtuu suht samaan aikaan kuin Ellun luistelu ja miun jumpat loppuvat. Jokainen vuorollaan. 

Mitä teillä harrastetaan? 




torstai 18. tammikuuta 2018

Päivä meidän kanssa, vol4



Kello soi varttia vaille seitsemän kuten aina arkisin. Herään niska jumissa ja pää kipeänä, mutta hei, herään vasta kellosoittoon! Toisinaan havahdun itsekseni jo ennen kuutta, ei kiva. Veenu heräilee pian perässä ja tulee miun kanssa sänkyyn höpöttelemään sillä aikaa kun aamupuuro jäähtyy.

Syömme miehenkin kanssa ja Ellu heräilee puoli kahdeksan. Veenu potalle, Ellulle vaatteet ja aamupuuro. Mies lähtee töihin ja Veenu haluaa seurustella puuroaan syövän Ellun kanssa. Sitten tytöt katsovat vähän aikaa lastenohjelmia. Juon litran vettä ja päänsärky alkaa helpottaa. Selvittelen, kuka mahtaa olla Veenulle tulleen mekon taskusta löytyneen duplokissan oikea omistaja.


Siivoan aamupalan pois pöydästä ja jossain ihmeellisessä energiapurskeessa kuuraan koko keittiön. Kiiltävistä kaapinovista lähtee lika kaikkein parhaiten ikkunanpesusuihkeella. :D Tytöt siirtyvät rakentamaan majaa huoneeseensa. Levitän kaapista toisen vahakangasliinan keittiön pöydälle ja mietin, että eihän se näytäkään kivalta, annan kuitenkin olla. Yhdeksän jälkeen aletaan lähteä ulos. Huomaan, että sängyt ovat petaamatta ja miun tukka kampaamatta - noh, elämä on valintoja.


Käymme hakemassa nipun lasten henkareita muutaman kadun päästä ja käväisemme samalla puistossa, jossa ei ole ketään, vaikka aamu on viikon lämpimin. Veenulle ei ole puistossa paljoa tekemistä, joten lähdemme kohta jo kotiin. Ellu laulaa koko kotimatkan kelkassa varmaan kaikki osaamansa talviaiheiset laulut ja Veenu hihkuu rattaissa mukana.


Kotimatkalla tajuan, että mies on unohtanut laittaa kuntoon Ellun luistinsuojat ja kerhossa on tänään luistelua. Kaikkea muuta kuin näppäränä naisena äherrän niitä itse kokoon. Veenu värittää värityskirjaansa ja Ellu selailee kirjoja. Syömme edelliseltä päivältä jäänyttä spagettia ja lihapullakastiketta, Veenu tosin syö lähinnä tomaatteja. Mie vilkuilen pöytäliinaa ja alan olla sitä mieltä, ettei se sovi meille.


Ellulla on kerhossa myös lelupäivä ja hän ryntää valmistelemaan zhuzhupetsiään mukaan. Veenu haluaa piirtää ja osaa yllätykseni laittaa tussien korkit takaisin kiinni. Sitten tytöt taistelevat ensin zhuzhupetsistä ja sitten kirjasta, erotuomaroinnin jälkeen pakkaan Ellun eväät ja luistelukamat.


Ja taas mennään - ulkovaatteet uudelleen päälle ja Ellu kerhoon kaikkine tavaroineen. Matkalla selitän, miksi hengitys näkyy nyt höyrynä ilmassa.

Palaamme Veenun kanssa kotiin ja laitamme takkaan tulen, Veenu auttaa laittamaan puut takkaan. Tyttö haukottelee, mutta kun ehdotan päiväunisatua, tulee vastaukseksi topakka ei ja Veenu painuu leikkimään hetkeksi poneilla. Mie täytän tiskikoneen loppuun ja Veenu palaa miun luokse: 'Kiijaa. Puppee.' Luemme noin miljoonannen kerran Puppe leipoo - kirjan ja Veenu nukahtaa itsekseen noin puolessa minuutissa. Mie selailen Facebookia ja viestittelen kaverini kanssa, ja laitan Facebookiin myyntiin pöytäliinan, jota tänään olen päättänyt inhota. Kaverini lupaa ostaa sen melkein heti. Olen opetellut laittamaan epäsopivat tavarat kiertoon lähes poikkeuksetta heti: mitä vähemmän tavaraa, sitä helpompi on pitää koti siistinä. Olen nyt todennut, että en nyt vaan näköjään ole vahakangasihminen.


Veenu herää tunnin unien jälkeen ja vetäisee kokonaisen banaanin ja kaksi kulhoa muroja. Ei kai ihme, kun lounaaksi syötiin lähinnä kirsikkatomaatteja.. Mie tyhjennän tiskikoneen ja Veenu haluaa laittaa itse astiansa tiskariin -  miua itkettää, miten iso hän jo onkaan. Veenu keksii kepistä itselleen hevosen ja tuo miulle toisen kepin, hirnahtelemme jonkin aikaa pitkin taloa ennen kuin lähdemme hakemaan Ellua. Meillä on vähän ylimääräistä aikaa joten nappaan koiran mukaan ja teemme pienen lenkin.


Ellun kerhopäivä on mennyt hyvin. Palailemme kotiin ja matkalla tökimme Ellun kanssa lumihankea ja yritämme pohtia, montako kertaa enemmän kerhokaveri on käynyt luistelukoulussa kuin Ellu. Kotona Ellu purkaa reppunsa ja Veenu harjoittelee tuomaan omat vaatteensa oikeaan laatikkoon. Käymme leikkimään muumeilla, jotka ovat tällä hetkellä Veenun lempilelut. Mies tulee töistä tavallista myöhemmin ja koska tytöilläkään ei ole vielä nälkä, ehdimme leikkiä hyvän tovin.

Mies tulee kotiin ennen viittä ja lämmitän edellisen päivän kasvissosekeittoa (Sattuipas hassu päivä, kun ei tarvinnut laittaa ruokaa!). Nyt Veenullekin maistuu. Tytöt katsovat hiukan pikkukakkosta, me juomme kahvit ja mie tutkin postin tuomaa Tangramia. 'Ni-hao, Minna', mies hihittelee. Harjaan vihdoin hiukseni.


Ja taas mennään - keskiviikkoisin on Ellun tanhu. Veenukin pääsee mukaan ja mies jää kotiin imuroimaan. Yleensä menemme tanhuun kävellen, mutta nyt en jaksa enää yhtään kertaa vetää Veenulle villahaalaria, joten pakkaudumme autoon. Tanhussa käytävään sattuu odottelemaan muitakin pieniä ja Veenulla on kivat leikit heidän kanssaan. Ellu on onnessaan omien tanhukavereittensa kanssa. Mie vaihdan kuulumisia tuttujen kanssa ja kirjoitan samalla yhden sähköpostin.


Ja kotona taas. Ellu on toivonut 'jotain herkkuiltapalaa, joka syötäisiin kaikki yhdessä'. Tunnen piston sydämessäni, olen nimittäin itse ollut poissa kaksi edellistä iltaa. Keitän kaurapuuroa ja marjakiisseliä. Sitten mies hoitaa potalle, hammaspesulle ja unille Veenun, mie Ellun. Luemme Mauri Kunnaksen Kaikkien aikojen avaruuskirjaa.


Kello on kahdeksan kun Ellukin on mennyt nukkumaan. Jatkamme miehen kanssa siivouspäivän loppuun, mies siivoaa vessan ja eteisen ja mie kodinhoitohuoneen. Hoidan kuivumassa olleet kestovaipat kaappiin. Kaverini käväisee hakemassa sen pöytäliinan, jonka totesin meille sopimattomaksi. Merkkailen muutaman jutun kalenteriini, mies tekee omia juttujaan. Alan kirjoitella tätä postausta ja painun kymmeneltä hammaspesulle ja nukkumaan, mies esittelee miulle vielä omituista peliä, jossa aakkoset käyvät hurjaa sotaa jotain kivimöykkyjä vastaan.

Semmoinen päivä. Edellisen kerran kerroin meidän päivästä syyskuussa: en kestä, miten paljon Veenu on tässä välillä kasvanut!


tiistai 16. tammikuuta 2018

Tohtorin rouvaksi



Olemme pitäneet mieheni kanssa yhtä yli 12 vuotta, ja koko sen ajan  jompikumpi meistä on ollut opiskelija. Itsehän maltoin lopettaa opinnot jo 2009, mutta mies on jatkanut viime perjantaihin asti. Kovin virallisessa väitöstilaisuudessa hän 'puolusti väitöskirjaansa' ja lopuksi vastaväittäjät ilmoittivat puoltavansa opusta. Helmikuussa yliopiston yhteisessä valmistujaistilaisuudessa miehestä tulee virallisesti tekniikan tohtori, nykyään hän on DI väit.

Meidän perheen näkökulmasta miehen opiskelut eivät ole eronneet kamalasti 'oikeasta' työnteosta, aamuisin hän on hävinnyt yliopistolle tai erääseen firmaan, joko tekemään töitä tai tutkimaan jotain. Oikein mikään ei siis arjessa muutu, mutta perheemme naisväki on kyllä oikein ylpeä, vaikka miehellä ei olekaan samanlaista hattua kuin muumipapalla eikä hän ole 'oikea lääkäri' (vrt. tohtori), joka menisi sairaalaan töihin. Ellu oli pettynyt, kun edes kunnon juhlia vielä ollut, vaan kaikki väittelyt ja illalliset kuluivat aikuisten kesken. Mutta jospa sitten helmikuussa!


Tosi fiineinä kävimme illastamassa miehen perheen, vastaväittäjien ja kustoksen kanssa. Ja näin hieno en ollut ollutkaan sitten meidän häiden, oli kampaukset ja iltapuvut ja kaikki. Häissämme olin reippaana seuraavana päivänä kahdeksalta aamiaisella ja siivoamassa juhlapaikkaa, ja nytkin seuraavana päivänä olimme yhdeksän jälkeen koko perhe luistelemassa. Koska oikein mikään ei arjessa muutu, välillä juhlitaan ja välillä on stressiä ja kiirettä, mutta kotona elämää rytmittävät aamupuurot, iltakylvyt, pikkukakkonen ja päiväunet. Ja se on ihan hyvä niin. 


keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Kun äiti unohtaa itsensä

On uskomatonta, miten elämä muuttuu, kun saa lapsia. Sitä on täydellisen vastuussa pienestä avuttomasta ihmisestä ja silloinkin, kun pienestä rääpäleestä kasvaa touhukas taapero tai taitava leikki-ikäinen, lapsen tarpeet laittaa koko ajan omiensa edelle. Lapsilla on perheen kalleimmat, lämpimät ulkovaatteet, vitamiinit, kehittävät lelut ja harrastukset, itselleen sitä ei raaski hankkia salikorttia (koska sinne ei lasten takia ikinä ehtisi) ja Tokmannin toppahousuissakin on ollut reikä haarukassa koko talven. 

 En ole viimeiseen vuoteen saanut syödä kirsikkatomaatteja omasta ravintola - annoksestani ja jos eiliseltä päivältä on jäänyt yksi kanaleike, jaan sen tytöille ja höyrytän itselleni parsakaalia. Eikä se edes tunnu pahalta, sitä ei edes sädekehää kiillotellen ajattele, se vain kuuluu tähän juttuun ja tulee luonnostaan.


Kävimme tänään terveyskeskuksessa, tytöt ehtivät leikkiä hetken ennen kuin meidät pyydettiin sisälle. Asian hoitamisen jälkeen ystävällinen terveydenhoitaja katsoi hymyssä suin ensin miua ja sitten lapsia : 'Teidän äidin lempiväri taitaa olla lila?' Ellu korjasi, että se on kyllä harmaa. Kuvittelin terveydenhoitajan viittaavan tyttöjen liloihin ulkovaatteisiin, jotka ovat mielestäni iiiiihanat, ja kerroin, että lila on kyllä kiva noissa ulkovaatteista, lika ei näy ja Ellu ei ainakaan hyväksyisi harmaata haalaria. Terveydenhoitaja nyökytteli ja katsoi miua: 'Noo, tuon siun hiustenvärin perusteella mie lähinnä arvasin.'

Olin sitten unohtanut, että viikonloppuna värjäsin hiukseni lilaksi. Mutta muistin kyllä lasteni vaatteet sukanvärin tarkkuudella. 


maanantai 8. tammikuuta 2018

Tsemppiä


Onpa ollut sellainen alkuvuosi, että huhhuh.

Toivoimme, että vuosi 2018 on vuosi, jolloin teemme sitä, mistä oikeasti nautimme ja toteutamme niitä haaveita, jotka ovat viimeiset vuodet tai ehkä koko elämän odottaneet oikeaa aikaa. Se oikea aikahan on juuri nyt ja elämä on juuri sitä, millaiseksi sen tekee. Aikaa ja energiaa on melkein rajattomasti kun sulkee pois sen, mikä ei tuota iloa, mutta mitä on tehty velvollisuudesta tai vain koska ollaan kilttejä ihmisiä.

Tämä on toisaalta edennyt oikein hyvin. Matkoja on varattuna, kalenteria täytettynä ja jumppia ja jäsenkorjaajia varattuna. Mieli on aika positiivinen : tästä tulee hieno juttu.


Tässä kaiken uudella tavalla ajattelemisen keskellä koimme heti suuren haasteen. Jouduimme yllättäen hyvästelemään toisen koiramme. En halua avata täällä asiaa enempää, mutta uskonette, että asia riipaiseva syvältä. Siinä usko omiin voimavaroihin ja asioiden järjestymiseen oli koetuksella, mutta nyt kun tätä uutta arkea on takana melkein viikko, on kaikki järjestynyt. Uudenlaiseksi, mutta hyväksi. Ikävä on varmasti ikuinen, mutta jokainen päivä on helpompi.

Oman haasteensa on tuonut myös miehen opintojen viimeisteleminen - hän väittelee perjantaina tohtoriksi ja vaikka tämä onkin iloinen asia, josta olen todella ylpeä, niin on tämä stressannutkin. Jo pelkkä väitöskirjaprosessi on rankka väittelijän lisäksi koko perheelle, ja väitökseen ja sen jälkeiseen karonkkaan on liittynyt ties mitä järjesteltävää ja stressattavaa. Mutta nyt pitäisi kaiken olla kunnossa ja odottelemme perjantaita, mieskin, varsin rennoin mielin.


Perjantaina lainasin kyllä kirjastosta Sanna Wikströmin ja Jutta Gustafsbergin kauniin ja lämminhenkisen Tsemppikirjan. Suosittelen lämpimästi, erityisesti, jos elämässä tai omassa asenteessa elämää kohtaan on haasteita.

Että tällaista tänne. Vasta vuoden kahdeksas päivä, ja hiukan hengästyttää!

keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Kiipeilyä olohuoneessa



Yhtenä haaveena meille kotiin olivat jo pitkän tovin olleet puolapuut. Vaikutti niin kivalta ajatukselta, että tytöt voisivat kiipeillä ja roikkua  sydämensä kyllyydestä ihan kotona, eivätkä vain pikaisia hetkiä jossain jumppasalissa. Miehen työ on myös täynnä huonoja työasentoja ja ajattelimme, että roikkumis- ja venyttelymahdollisuus voisi tehdä hänellekin oikein hyvää.

Ennen joulua sitten kävimme vihdoin tuumasta toimeen ja teimme tilauksen.


Mie olen aina ollut todella arka liikkumaan ja tytöille olen halunnut toisenlaisen suhtautumisen liikuntaan. Ellu on tanhunnut jo useamman vuoden ja käymme kaikenlaisissa liikuntatapahtumissa ja Hoplopeissa, luistelemme, hiihdämme ja potkupyöräilemme. Tuntui siis hyvältä hankkia kotiinkin liikuntavälineitä lasten käyttöön. Ja Ellu onkin kyllä ollut näistä todella innoissaan ja kehittynyt roikkumisessa valtavasti - Veenukin pääsee jo kahden puolan korkeuteen ;)


Puolapuut pääsivät meillä olohuoneeseen, eli ne ovat helposti käytettävissä ja aikuisen on hyvä vahtia lasten touhuja vaikka ruokaa laittaessa. Ja tuleepahan välillä roikuttua vähän itsekin!

Tilasin puolapuumme Suomen voimistelutuotteelta, ne ovat mustaksi käsitellyt 80 cm leveät puolapuut leuanvetotangolla. Puolapuut tulivat kotiin asti ja kasaus oli helppoa, samoin kiinnitys seinään. Tai siis vaikutti hyvin helpolta, itsehän lähinnä seurasin vierestä ja välillä pitelin jostain pätkästä hetken kiinni. ;)


Puolapuut löysivät hyvin paikkansa olohuoneesta, siksi ne ovatkin mustat, että sopivat hyvin tuolla seinälle. Puunvärisiä emme halunneet ja valkoisten valkoisuus hiukan epäilytti, joten musta oli meille oikein sopiva vaihtoehto. Seinä oli juuri sopivasti tyhjänäkin, vain pari taulua muutti puolapuiden tieltä eteiseen.


Mahdollisia äkillisiä alastuloja pehmittämään tilasin Polkupediltä jumppamaton, joka koostuu neljästä palasta. Kuvassa on nyt rinnakkain kaksi palaa ja kaksi oli käytössä toisaalla - tätä voi siis hyvin muokkailla moneen käyttöön. Yleensä meillä on puolapuiden alla kaksi kerrosta jumppamattoa, matot saa hyvin laitettua kiinni puolapuihin reunoissa olevista koloista.

Muutaman viikon käyttökokemuksella olemme olleet puolapuihin todella tyytyväisiä. Ne ovat kauniit ja käytännölliset, eikä lasten innostus niistä ole ainakaan vielä hälvennyt. Itse olen iloinen siitä, että vihdoin toteutettiin tuo pitkäaikainen haave.